En ole mikään vaeltajakonkari, joten ajattelin hivenen tutustua touhuun ennen Kapuan matkaamme. Ystäväni oli kehunut Skotlannin ehkä suosituinta reittiä ns. West Highland Wayta. Olisi kuulemma ”ihan kohtuukevyt” kokemus vasta-alkajallekin. Matkatavarathan kulkisivat autokyydillä majatalosta majataloon ja minä nauttisin nummimaisemista. En ottanut huomioon, että ystäväni oli minua reilusti paremmassa kunnossa.

 

Yllätyin nimittäin matkan raskaudesta monta kertaa. Vaikka päivämatkat olivat vain hivenen yli 20 kilometriä, tuntuivat ne helteessä kuljettuina moninkertaisilta. Skotlantiin kun sattuivat kyseiselle ajanjaksolle vuosisadan helteet…Lisäksi maasto oli välillä varsin polveilevaa ja kapuamistakin tuli harrastettua, vaikka korkein huippu jäikin kauas Annapurnan huipuista. Matkanjärjestäjä oli sentään kaukaa viisaasti järjestänyt yhden 30km:n taipaleen taksilla kuljettavaksi ja näin pystyimme suorittamaan koko reitin eli 150km:sta kuudessa päivässä.

Ylämaan maisemat ylittivät jopa suuret odotukseni ja skotlantilaiset olivat lähes poikkeuksetta rentoja ja ystävällisiä. Mitä muuta vaelluksella opin?

 

Opin, että kannattaa tutustua kenkiin ennen matkaa. Itse asiassa kenkäni olivat hyvinkin tutut – olivathan ne jo kymmenen vuotta vanhat – mutta en ollut ainakaan vuoteen niitä käyttänyt. Kuljettuamme nelisen kilometriä toisen kengän pohja sananmukaisesti levisi…ei auttanut muuta kuin palata takaisin ja ostaa marketin hyllyltä kengät tilalle. Lopputulos oli, että sain narskuvan akillesjänteentulehduksen kaupan päälle. Tästä kuitenkin toivuin, kun sain loppuloman istua laiturilla ja uittaa nilkkoja järvivedessä.

Opin, että vaikka illalla väsyttää, niin aamulla jaksaa taas jatkaa. Ajattelisin, että näin on elämässä muutenkin. Jokainen tarvitsee lepoa.

Opin, että jooga auttaa jaksamaan. Kun tuntui oikein raskaalta, ajattelin joogaopettajani ohjetta: ”mitä väsyneempi olet, sitä huolellisemmin tee harjoitus”, enkä kompuroinut.

Opin, että alastulo on raskaampaa kuin ylösmeno. Alastulossa auttoi ”mutkittelu” ja kävelyn vaihtaminen hölkäksi, mutta silti polvet olivat kovilla. Tätä on vielä siis harjoiteltava, jotta laskeutuminen sujuu Nepalissakin.

Ennen marraskuun kapuamista on siis vielä ”reenattava”, mutta myös ahkeroitava rahankeräyksen kanssa. Olenhan vasta puolivälissä asettamastani tavoitteesta.

 

Haluan kiittää jo mukaan lähteneitä mutta samalla toivon myös uusia tukijoita. Kymmenellä eurolla saamme hankittua kolmet silmälasit ja kolmella kymmenellä eurolla koulutettua avustajan tukemaan lapsen koulunkäyntiä.

 

Onneksi “kapualaisten” ei tarvitse puuhastella yksinään. Moni muukin on ihan hiljattain havahtunut kehitysavun tärkeyteen – niin Riku Rantala https://www.hs.fi/matka/art-2000005810842.html kuin Juha Sipiläkin https://yle.fi/uutiset/3-10382708 ovat rohkaisseet nostamaan valtion kehitysapuprosentin nykyisestä 0,4:stä YK:ssa luvattuun 0,7:ään.

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *