Tulppaani ja sadepisara -laulussaan J. Karjalainen kertoo sadepisarasta, joka veljineen rientää auttamaan tehtaan puistossa kuivuuden kanssa kärvistelevää kukkaa. Samanlaisina pikku pisaroina minä ja kapuasiskoni Anne, Leila, Mari, Niina, Nina, Pia K, Pia P ja Susanna kutsumme sinut mukaan sadehtimaan eli lahjoittamaan rahaa Nepalin kuulo- ja näkövammaisten lasten kuntoutukseen. Samalla haastamme itsemme, sillä vaellamme marraskuussa omakustanteisesti Nepalin Annapurna-alueella ja kapuamme Poon Hill -kukkulalle (3210 m). Lähtöön on aikaa 157 päivää.
Nepalin mittakaavassa Poon Hill -kukkulan valloittaminen ei ole vaativa reissu. Se on kuitenkin yli kilometrin korkeampi huippu kuin tähänastisen elämäni korkein omin voimin saavutettu Kebnekaise. Ja siitäkin on aikaa kulunut jo kolmisenkymmentä vuotta.
Lisäksi tammikuussa liikkumiseni oli vielä vaikeaa, sillä takareiteni lihaksia kiinnittävät jänteet olivat osittain irronneet istuinkyhmystä. Lääkärin mukaan on tavallista, että ikäiseni ihmisen (48 vuotta) jänteet ovat käytössä rispaantuneet. Onneksi jalkaa ei tarvinnut leikata, vaan aloitin ihanan Karin-fysioterapeutin kanssa lihaskuntoharjoitukset. Aluksi kuminauhalla ja terapiapallolla.
Tällä hetkellä tilanne on hyvä: pystyn kivutta hölkkäämään ja maastavetoharjoituksetkin ovat alkaneet, maltillisilla painoilla. Inhoan kuntosalia, mutta Kapua-reissu tuo jälleen uutta motivaatiota treeneille. Lisäksi meidän kuntosalilla käy ainakin ”aamuvuorossa” mukavaa porukkaa. Kuntosalikorttini kuukauden hinnalla (noin 30 euroa) pystyttäisiin muuten kouluttamaan Nepaliin luokka-avustaja vammaiselle lapselle.
Kaivoin tänä aamuna esiin uskolliset vaelluskenkäni, joille ei viime aikoina ole ollut käyttöä. Täytyy testata kesän luontoretkillä, että ne ovat vielä hyvässä kunnossa ja jalkaan sopivat. Viimeksi ne kuljettivat minut pari vuotta sitten Ylläkseltä Hettaan.
Muutenkin täytyy jo hyvissä ajoin miettiä, soveltuvatko retkeilyvarusteeni Annapurnan olosuhteisiin, vai pitääkö tehdä uusia hankintoja. Ainakin makuupussini on riittävän lämmin. Sen mukavuuslämpötilaksi varustelista suosittaa -5 astetta.
Mielessäni liitän myös ihan oikean sadepisaran Nepaliin, koska opiskelin siellä kesällä 2013 kansainvälistä terveydenhuoltoa monsuunisateiden aikaan. Tuolloin kuukausi kului opintoihin pääosin kaoottisessa Kathmandussa, ja olen iloinen, että Kapua-matkalla pääsen tutustumaan myös Nepalin luontoon. Ja näkemään vuoret, joiden majesteetillisuudesta sain vain aavistuksen niiden lymyillessä pilvien kätköissä käydessäni Pokharassa sairaalavierailulla.
Sade kasteli kadut, sade kasteli puut, sade kasteli ihmiset, ja se teki ilman niin kevyeksi hengittää. Avun sai myös pikku tulppaani, hänetkin sade pelasti.
Kiitos kun luit, auta jos voit! Se onnistuu liittymällä mukaan kapuasiskojen ja -veljien sadepisaroiden parveen!
Tässä oman keräyssivuni: