Kapua blogi

Vuosi 2018, siis aivan erityinen vuosi on aluillaan. Pääsin mukaan Kapua Malawi 2018 ryhmään. Pientä jännitystä tuntien pakkasin ja lähdin perjantaina 12.1. kohti ensimmäistä tapaamistamme Heinolassa. Lahden matkakeskuksella hyppäsin Niinaksi esittäytyneen kuljettajan kyytiin kahden muun kapuajan kanssa. Lähdimme kohti Heinolan keskustaa, josta pienen ”säätämisen” jälkeen saimme avaimet Saksalan seikkailukeskukseen. Puolta tuntia myöhemmin saavuimme seikkailukeskukseen pihaan, jossa meitä odotteli jo koko loppu tiimi.

Asetuimme taloksi ja aloitimme päivällisen valmistamisen, jonka nautimme illallisaikaan Suvin saavuttua. Ateriamme koostui riisistä ja tomaattisesta linssikastikkeesta, joka oli varsin hyvää. Aterian jälkeen aloimme tutustua toisiimme. Jokainen kertoi itsestään ensin suullisesti ja sitten lyhyesti paperille, johon sai jättää tsemppiviesteille tilaa. Varsin nopeasti tuntui siltä, että olen päässyt oikeaan porukkaan. Tässä tiimissä voi ja saa olla oma itsensä ja hengittää vapaasti. Aivan mahtavat persoonat täydentämässä toinen toistaan.

Lauantai 13.1. valkeni mukavan oloisena talvipäivänä pikkupakkasineen. Saimme aamupäivän vieraaksi kaksi seikkailuohjaajaa, joista toinen on kapuaja konkari. He tutustuttivat meitä lisää toisiimme kahden tehtävän avulla. Paperille teimme nelikentän, jossa oli kolme totuutta ja yksi naamioitu ”valhe” itsestä. Toiset koittivat löytää valheen totuuksien joukosta. Tämän jälkeen pääsimme ulos happihyppelylle luomaan taidetta, jonka avulla kerroimme aikaisempiin ryhmäkokemuksiin peilaten paikastamme ryhmässä. Muutamat viihtyivät alueen keskellä ja toiset hakeutuivat reunoille. Hienosti porukka heittäytyi tehtävään ja päästi luovuutensa valloilleen. Aamupäivän lopuksi ryhmäytymisharjoitteena purimme ”pommin”. Nopeastihan siinä jo roolit löytyi ja kerralla saimme hyvällä yhteistyöllä tehtävän suoritettua.

Maittavan lounaan jälkeen siirryimme ajatuksia herättävän roolileikin kautta kehitysmaiden maailmaan ja ongelmiin siellä. Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n edustajat kertoivat hankkeistaan Malawissa ja Etiopiassa. Keskustelussa sivuttiin toki muitakin järjestöjen kohteita. Oli tietysti mielenkiintoista ja mukavaa kuulla vuosien saatossa tulleista onnistumisista ja paikallisten kiitollisuudesta tukijoitaan kohtaan. Järjestöjen taholta kannustus ja yksimielinen viesti tuli meille varsin selväksi: varainkeruutyömme on todella arvokasta, koska yhteiskunnan myöntämä kehitysyhteistyötuki alkaa olla ihan olematonta ja putoaa koko ajan. Silti olisi tärkeää auttaa ihmisiä siellä missä elävät ja varmasti se on edullisinkin vaihtoehto.

Teimme Suvin johdolla vielä pikaisen katsauksen varojen keräämiseen ja siihen liittyvään juridiikkaan. Sitten pääsimmekin valmistamaan päivällistä, lämmittämään saunaa ja viettämään iltaa. Pieni happihyppely pitkän iltapäivän päätteeksi teki tosi hyvää ja sai ruokahalun heräämään. Rento ilta kuoharilasillisineen ja saunanlämpö saattelivat mukavasti yöunille.

Sunnuntai 14.1. saimme vieraaksemme kaksi konkaria. Marjon (Nepal 2016) on tiimissämme mukana, joten hän vain vaihtoi roolia hetkeksi ja Riikan (Nepal 2016). Heiltä saimme kysellä vinkkejä ja kokemuksia varainkeruuseen ja matkaankin liittyen. Konkareilla olisi ollut ehkä enemmänkin kerrottavaa, mutta varsin keskusteleva ja kantaa ottava tiimimme taisi keskustella sen verran vilkkaasti, että joitain vinkkejä jäi vielä varastoonkin.

Puolen päivän aikaan tuli aika lähteä kotiin ja siirtyä sanoista tekoihin, ryhtyä keräyksen suhteen tositoimiin, jokainen omaan suuntaansa intoa puhkuen ja rattoisan viikonlopun virkistämänä, monta hienoa tuttavuutta rikkaampana. Seikkailu on alkanut, pysy mukana!

Kapuaja Jyri

1 ajatus aiheesta “Malawi 2018 eka blogi”

  1. Riikka Pasanen

    Teillä on kyllä niin mahtava vuosi edessä yhteiseen hiileen puhaltaen, tsemppiä kaikille! ❤

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top