Jo kymmenettä kertaa toteutettava Kapua-kampanja tavoittelee tänä vuonna 100 000 euron keräyspottia koulutuksen ja terveyden edistämiseksi Malawissa ja Etiopiassa. Vuoden 2018 Kapua-tiimiin haki mukaan 32 motivoitunutta maailman muuttajaa. Kapua 2018 Malawi -tiimissä globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta apua kapuavat seuraavat vapaaehtoiset seikkailja-hyväntekijät:

Jyri Ansa, Orimattila
Kaisa Ara, Espoo
Pauliina Erätuuli, Espoo
Aino Försti-Smith, Espoo
Jessica Holmqvist, Helsinki
Hannele Kari, Helsinki
Sanna Korhonen, Jyväskylä
Nina Leino, Lohja
Outi Markkanen, Veikkola
Tomi Mäkinen, Heinola
Marjo Mälkönen, Hirvilahti
Sirkka Omarieh, Kuopio
Veera Peltonen, Tampere
Tuula Reinikka, Tuusula
Niina Riihimäki, Joensuu
Tuulikki Tähtivaara, Hiltuanlahti
Mervi Varonen, Jyväskylä

Kapua 2018 -kampanja käynnistyy tammikuun toisena viikonloppuna, jolloin järjestetään ryhmän ensimmäinen koulutustilaisuus. Kapuajat keräävät varoja ja tiedottavat hankkeesta vuoden ajan. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kanssa.

Syyskuussa 2018 kapuajat matkaavat omakustanteisesti Malawiin tutustumaan työhön, jota keräysvaroilla tuetaan ja osallistuvat Kapua-maratonille pyöräillen, meloen ja vuorilla vaeltaen. Matka huipentuu kapuamiseen Malawin korkeimmalle huipulle, Mt. Mulanjelle (3002m). Ryhmän jokaisen kapuajan keräystavoite on kaksi euroa jokaisesta metristä Malawin huipulle, eli yhteensä 6004 euroa.

Kapuan päähanke toteutetaan vuosittain eri kohteisiin. Vapaaehtoiset Kapuajat valitaan hankkeisiin avoimen haun kautta. Tilaamalla Kapuan uutiskirjeen saat tiedon uusista hankkeista ensimmäisten joukossa. Uutiskirje julkaistaan noin kerran kuussa.

Voit myös koota oman porukan, ja osallistua Kapuaan. Räätälöimme pienillekin ryhmille sopivia Oma Kapua -hankkeita joustavasti osallistujien toiveiden mukaan. Ota yhteyttä ja kysy lisää: Suvi Aarnio, suvi@kapua.fi, p. 050 440 5534.

Kiitos kaikille upeille hakijoille ja onnea ryhmään valituille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top