Retkikuntamme ”kärkijoukko” oli ehtinyt odotella pääryhmää, huipulle kapuajia, jo muutaman päivän Issyk-Kulilla. Vähän samaan tapaan kävivät mietteemme kuin Aitmatovin Pojalla, kun hän odotti Valkoista laivaa saapuvaksi.

20914714_1431420610268401_5002713980787010219_nMeidän ”varttuneen viisikon” huippumme oli Inylchekin Base Campissa vietetyt kolme päivää lumen ja jään kirkkaudessa. Sieltä saimme mahdollisuuden tulla ihanalle Issyk-Kulille jo ennakkoon.

Neuvostoaikana tämä maailman toiseksi suurin vuoristojärvi oli suosittu lomanviettokohde. Rauhallisuuden ja puhtauden vuoksi pehmeähiekkainen loputon ranta on myös paras mahdollinen palautumispaikka vuorilta laskeutujille. Kulttuurishokki on tosin aikamoinen, kun Base Campin pakkasesta saavutaan helikopterilla ja autolla suoraan ruusujen täyttämään lomaparatiisiin.

Kapuajajoukkomme yhteys on syntynyt pikkuhiljaa yhteisen tavoitteen myötä. Olosuhteet veivät meidät vaelluksella hetkeksi aikaa erilleen ja samalla osoittivat, miten tärkeitä olemme toisillemme. Ennen kaikkea tärkeä on yhteinen päämäärämme, paremman ja tasa-arvoisemman tulevaisuuden vahvistaminen niissä kohteissa, joita keräyksellämme tuemme.

Created with Nokia Smart CamMatkamme aikana olemme iloinneet kaikista kohtaamisista, erityisesti lasten kanssa. Niinpä oli hienoa huomata, kuinka paikallinen matkanjärjestäjämme, Ak-Sai Travel, on aloittanut viime vuonna kirgisialaisten lastenkotien taloudellisen tukemisen. Jokaisesta matkapäivästämme yksi dollari menee orpojen lasten hyväksi. Tavoitteena on, että lapset oppivat olemaan ylpeitä omasta maastaan ja suunnittelevat tulevaisuuttaan rohkeasti. Vuoristoretkien myötä he saavat uusia näköaloja elämänsä.

On ilo olla matkalla, jolla on tällainen tarkoitus myös muille, ei vain meille!

Paluu vuorilta tapahtui lopulta kolmessa eri ryhmässä ja se sai tunteet pintaan monessa mielessä. Malttamattomina halusimme kuulla, miten kenenkin taival oli sujunut. Yli viikon mittaisen nettipimennon myötä yhteydet kotimaan tukijoukkoihin liikuttivat myös. Entäpä se, mitä itsessäni oikein liikahti tämän vaelluksen aikana.

Näitä asioita kerrottiin toinen toisillemme lauantaina Issyk-Kulin uimarannalla, lehmipolulla matkalla naapuripensionaatin puutarhaa tai ostosmahdollisuuksia katsomaan, ravintolan ruokapöydässä ja osa vielä illalla Nomad Fights -tapahtumassa Cholpon-Atan raviradalla. Oman mielen ajatukset etsivät paikkaansa hotellin hyvissä hieronnoissa ja muissa hoidoissa sekä viimeistään pehmeässä vuoteessa lakanoiden välissä.

3 replies
  1. Terttu Kavonius says:

    Matkapäiväkirjan päivityksiä on täällä kotimaassa odotettu kuin kuuta nousevaa. Mummolle on katsottu viikonlopun aikana monta kertaa olisiko uutta luettavaa.
    Nyt auton peräkontti melkein täynnä kanttarelleja, mustikoita ja viinimarjoja luen viimeksi tulleita merkintöjä. Veljeni jäi vielä mummolle ja toivon mukaan lukevat myös nuo päivitykset.
    Mukavaa viimeistä iltaa teille kaikille ja tervetuloa takaisin.

    Vastaa
  2. Riitta Välke says:

    Olenkin täällä kotomaassa Kalliossa odottanut Marjan matkakertomusta. Nyt olen saanut sen lukea ja kalpea aavistus valtaa mielen siitä, miten ainutlaatuisia elämyksiä olette saaneet kokea. Tänään sunnuntaina 20.8. kun tätä kirjoitan olen käynyt kokemassa pitkän lenkin päätteeksi Kalasataman Sompasaunan. Sen terassilla kerroin paikalla olleelle nuorelle parille, että ystäväni kapuaa parhaillaan Kirgisian korkeimmalle vuorelle ja halusin tulla tänne (olemme puhuneet Marjan kanssa saunasta) ajattelemaan heidän matkansa aikana kokemiaan asioita.

    Istuin 60 asteisen saunan lauteilla yksin ja katselin ikkunasta avautuvaa huikaisevaa näkymää. Miten erilainen onkaan aurinkoinen meri ja ylhäällä vuorella teitä ympäröivä jäätikkö ja kuitenkin samaa ikiaikaista vettä. Kuten Marja kirjoitti luonnosta ja sen Luojasta, miten kunnioitusta ja mykistävää ihailua herättävää.

    Tervetulon toivotus kotiin teille kaikille.
    Riitta

    Vastaa
    • Marja Rikaniemi says:

      Kiitos ajatuksistasi, Riitta! Täytyy korjata, että Kirgisiassa on monta yli 7000 metrin vuortakin, minulta jäi saavuttamatta tuo Pesnja Abayan 4901 metriäkin. Noiden lumisten ja jäisten huippujen keskellä oli kuitenkin hienoa tuntea oma pienuutensa mahtavan luonnon sylissä.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *