Vuoden alussa vierailin Helsingin taidemuseossa ja ehdin kuin ehdinkin nähdä valtaisaan suosioon yltäneet pallot ja pilkut viime metreillä. Tuolla käynnillä nauliuduin kuitenkin aivan toisenlaisen kuvan eteen. Tove Janssonin tutut ja sympaattiset satuhahmot temmelsivät taiteilijan kuvituksissa, ja erityisesti suuren taulun pieni yksityiskohta väräytti sitä sydämeni herkempää siivua:
Kaksi hahmoa on kapuamassa varsin pitkiä portaita ylös. Pienenpieni ojentaa kättään tarvitsevasti ja on ilmeistä, ettei hänen jalanmitallaan yletytä seuraavalle askelmalle. Kookkaampi tattiainen, mikä lie tiuhtiviuhtinen, kurottautuu pienenpientä kohti ylemmältä askelmalta ja on sen näköinen, ettei tässä kiirettä ole senkään vertaa kuin pikkaraisen tahto päästä korkeammalle.
Kuvassa on avustamistilanne; tarve avun saamiselle, avuntarpeen ilmaisu, sen kuuleminen ja siihen vastaaminen teolla.

Tove Janssonin maalauksesta

Kapua-projektiin mukaan lähtemisen myötä, auttamiseen liittyvä pohdintani on aktivoitunut jossain osassa päätä. Samoin siinä sydämen herkemmässä siivussa. Mitä auttaminen on? Kuka auttaa ja ketä? Miksi avustamistyötä tulee nostaa esiin? Tuleeko sitä erityisesti nostaa esiin? Miten voi auttaa oikein? Mikä ON oikeaa apua? Vai onko apu vain erään suuren lehtitalon painotuote Postin kotiin kantamana? Tuskin sentään, sillä onhan meillä nettiosoite ja -lomake, puhelinnumero sekä avustustiimi lähes joka ikiseen hätätilanteeseen:

”Sivuillemme on kerätty linkkejä, joista löydät apua, jos olet tyytymätön saamaasi palveluun tai tarvitset oikeudellista neuvontaa.”
”Älä jää odottamaan, hanki apua ajoissa!”
”Kun ajoneuvo jättää sinut tielle tai tarvitset 
apua kulkupelisi käyttöön liittyvissä teknisissä ongelmissa, tielläliikkujan apu auttaa. ”
”Avustusorganisaatiot jalkauttavat auttamistyötä ja työntekijät lähtevät ulos toimistoista toteuttamaan strategioita etsivän auttamistyön menetelmin.”

Meneekö moni avun konkretisoitumisen mahdollisuus hukkaan ns. kohtaanto-ongelman vuoksi? Esimerkiksi työikäinen tahtoisi ryhtyä tukihenkilöksi vanhukselle, mutta hän pystyy vierailemaan ainoastaan arkisin klo 18 jälkeen. Tämä on liian myöhään vanhukselle, jota lääkitys ja päivän kulku alkaa jo väsyttää noihin aikoihin. Ylityöllistettu start up-yrityksen nuori liiketoimintajohtaja ei selviä kotona pyykki- ja pölypallerovuorestaan, mutta ei kehtaa tarjota naapurin työttömälle ja koulutetulle lentopallokaverille siivoustöitä, koska ylpeys ja ennakkoluulo. Ja koska ei ole tapana ollut. Kuuro nuori, vaikkapa Nepalissa, haluaisi kouluttaa itsensä sähköasentajaksi, mutta opiskelun mahdollisuus kaatuu siihen, että kuurojen koulu on liian kaukana kotikylästä ja lukukausimaksua ei saa kasaan.

Olen monia kertoja elämässä tarvinnut itse apua ja saanut sitä. Silloin kun ei ole itse jaksanut kavuta tai nähnyt eteenpäin, on ollut uskomaton kokemus, kun joku on nähnyt pidemmälle ja on omalla toiminnallaan tukenut, kannustanut tai potkaissut persiille. Pienikään auttamisen teko ei mene hukkaan avoimessa ja konstailemattomassa vuorovaikuttamisessa, luulisin näin. Jos auttamisessa on mukana vielä terveen yhteisöllisyyden mahdollisuudet, voi monen yksilön elämä saada uuden, toiveikkaamman suunnan. Toivon Kapua 2017 Kirgisian myötä enemmän kohtaamista ja avun perille menoa (muutenkin kuin painotuotteena lehtitalolta), kohtaamattomuuden sijaan.

Pirkka-Pekka Peteliuksen luoma hahmo, James Potkukelkka, on yksi esimerkki avun tarvitsijoista parodian puolella.  Potkukelkka joutui monenlaiseen pulaan 90-luvun alkupuolella, mutta itse olen ainakin ollut jumitiloissa myös sen jälkeen. Uskon, että moni muukin.

Yhdessä sketsissä astioiden palautus ruokalan tiskilinjastolle ei meinaa onnistua, koska ohjekaavio hyökkää päälle. Onneksi James käyttää ääntään, niin ystävällisen tuttavallisesti paikalle saapuu Niilo Olli Hääppönen, joka rauhallisen jämerästi ohjaa Potkukelkan taas seuraavalle askelmalle. Alkaneen Kapua-vuoden aikana tulee varmasti tilanteita, että saamme Kirgisia-tiimissä kokea sekä James Potkukelkan että Niilo Olli Hääppösen roolit.

James Potkukelkka : Ei tästä ymmärrä… Apuva. APUUVA.
Niilo Olli Hääppönen: Mitä sä täällä kiljut?
James Potkukelkka: Oljenkorteni saapui. Kiitos. Katsoi tuttavallisesti hän. Kaavio on niin moniselkoinen, että älli loppuu, pyörryttää.
Niilo Olli Hääppönen: No ei mitään hätää. Siinä on sulle evästä, älä noista huoli.
James Potkukelkka: Tää on ku hävittäjäkoneen kokoomisohjeet.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Tahdotko liittyä keskusteluun?
Jätä kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LASKUTOIMITUS ROSKAPOSTIA VASTAAN: *