Vuosi 2016 on päättymässä. Aivan erityinen vuosi. Vuosi sitten joulukuussa meitä oli kaksikymmentä uutta kapuajaa  valmiina vuoden seikkailuun. Vuosi aikaa kerätä varoja Nepalin lapsille ja nuorille, vuosi aikaa valmistautua kohtaamaan Himalajan vuoret ja erityisesti Kala Patharin harjanne.

 

Vuoteen mahtui paljon. Järjestin Jennin kanssa kolmen ruokalajin päivällisen 20 hengelle, kokosin Pekan kanssa ulkokalusteita sateessa ja tuulessa Turun ulkosaaristossa, valmistin intialaista ruokaa ex-munkin kanssa Suomen maitopitäjässä Vieremällä, olin Päivin kanssa Hietalahden kirpparilla ukkosmyrskyssä, myin Riikan kanssa lippuja taiteden yössä Tuusulassa, joogasin ja meditoin Tarjan ja Miian kanssa, askartelin Mirjamin kanssa rannekoruja ja raahasin lukemattoman määrän vaatteita ja kenkiä eri kirpputoreille. Varainhankinnassa kapusin 4400 metriin.

 

Marraskuun Nepalin matka oli kuitenkin koko vuoden huippu. Ensimmäisen viikon aikana pääsimme tutustumaan kohteisiin, joissa keräämiämme varoja käytetään. Chitwanissa pääsimme viettämään aikaa paikallisten nuorten kanssa, Katmandussa vietimme päivän koulussa, jossa lasten ja nuorten ikähaitari kattoi vuodet 3 – 16.

 

Suomeen palattuani minulta on kysytty monen monituista kertaa, mikä oli se vaikuttavin kokemus matkalta. Halutessani päästä helpolla vastaan: vuoret! Se että vaellat jonossa poluilla, joita olet nähnyt kuvissa ja elokuvissa. Vietät aikaa legendaarisessa Namche Bazaarissa ja käyt ottamassa siunauksen paikalliselta gurulta, niin kuin oikeat retkikunnatkin.

 

Mutta kun mietin, miksi mieli edelleen vaeltaa Nepaliin, on vaikuttavin kokemus jotain muuta., jotain mitä en osaa sanoiksi pukea. Kun jouduin palaamaan vuorilta jo 4 600 metrin korkeudesta kuumeisena, sain mahdollisuuden jutella sekä paikallisen nuoren miehen, että suomalaisen nuoren miehen kanssa. Juttelimme siitä, mitä olemme elämässämme tehneet ja mitä vielä haluaisimme tehdä. Heidän kertomuksissaan löysin omat haaveeni ja unelmani 30 vuoden takaa.

 

Suomeen palattuani kysyin yhdeltä viidakossa tapaamaltani nuorelta, mitä hän tekisi, jos voisi vapaasti valita. Vastaus tuli nopeasti: ”pelaisin jalkapalloa ja matkustaisin ulkomaille”. Nämä haaveet toistuvat nuorten mielessä asuit sitten Suomessa, Nepalin Katmandussa tai Nepalin pienessä vuoriston takaisessa kaupungissa. Mikä meitä sitten erottaa. Kuinka moni nepalilainen nuori pystyy toteuttamaan unelmansa. Kuinka monessa kylässä on edes jalkapallon peluuseen kelpoinen kenttä tai pallo pelaamista varten. Kuinka moni nuori voi sieltä matkustaa ulkomaille, kun keskipalkka maassa on 122 euroa / kk ja yhden makuuhuoneen asunto keskustassa maksaa 85 euroa / kk. Tai Niken juoksukengät 34 euroa.

DSC_0017

Unelmat ovat yhteisiä, toteuttamisen mahdollisuus vaihtelee. Onko tämä syy, miksi hymyilevien kasvojen takaa näkyy usein surulliset silmät.DSC_0133

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *