Viimeinen aamu Sabana Village Lodgessa alkoi aikaisin. Elefantti herätti töräyksellään varmaan jo ennen viittä, ja virallinenkin herätys oli jo kuudelta. Osa ryhmästä lähti elefanttisafariile, osa kanoottiretkelle ja osa jäi nauttimaan pidemmistä aamu-unista.

Kanoottiretki oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Hiljaa lipuiltiin jokea pitkin ja bongailimme krokotiileja ja lintuja. Seurueemme skottilainen lintubongari oli vielä enemmän innoissaan. Pelkäsimme jo myöhästyvämme lennolta kun hän unohtui bongailemaan erilaisia tikkoja.
No, eipä olisi ollut kiire, sillä lentomme oli jonkin hetken myöhässä. Täällä pitää oppia siihen, että kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Eikä kannata hirveästi murehtia sitä, mitä huomenna tapahtuu, vaan parasta on uskoa, että kaikki selviää asia ja hetki kerrallaan. Meidän onni on myös mukanamme kulkeva Tommi, joka meidän puolesta huolehtii, että olemme oikeassa paikassa oikean aikaan. Meidän itsemme ei siis tarvitse stressata.
Iltapäivällä vihdoin Katmandussa, ja meille jo tutussa hotellissa. Nautimme lounaan ja sen jälkeen Tommi esitteli meille mallipakkauksen, mikä aiheutti lievää pakkauspaniikkia. Täydennystä varten vaelsimme ryhmänä Thamen ostosalueelle, josta hankittiin vesitiiviitä pusseja, vessapaperia, paikallista valuuttaa ja lääkkeitä.
Huomenna vielä tiivis päivä Taksvärkin kohteissa, mutta taitaa vaelluskuume kohta vallata ryhmäläiset. Aamulla taas aikainen lähtö, joten katsotaan kuinka moni ilmestyy klo 6:15 joogaamaan!

1 ajatus aiheesta “Viides päivä”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top