Tänä aamuna, perjantaina, kuljin Hakaniemen rantaa, niin kuin laulussakin lauletaan. Ei ollut kevät, vaan ensilumi maassa ja aurinko paistoi. Piti ihan kuvakin ottaa siitä miten lumi oli peittänyt kauniisti alleen maiseman. Askel kulki reippaasti, viimeiset hankinnat ennen illan lähtöä Nepaliin.

Kapua Nepal 2016…10 kuukautta sitten tavattiin ensimmäisen kerran tällä tiimillä. Treffit oli ensimmäisen kerran Lahden lähellä City- marketissa ja hankittiin muonat viikonlopuksi 20:lle kapuajalle. Ostokset saatiin hoidettua yhteistuumin. Yhteinen koulutus- ja tutustumisviikonloppu vietettiin Heinolassa. Pyörittiin lumihangessa, tehtiin patsaita, saunottiin. Opittiin Nepalista ja tavattiin edellisen vuoden kapuajia. Kuunneltiin tarkkaavaisina. Suunnitelmia tehtiin… Ja nyt TÄMÄ porukka kerännyt jo 100.000 euroa Keski-Aasian ja Nepalin lapsille ja naisille! Haave alkaa konkretisoitua ja matkakuume nousta.

Ja tänään on sitten SE päivä, matka Nepaliin alkaa. Jännitystä lisää Mount Everest Base Camp trekking ja huiputus Kala Patharin huipulle. Fiilikset on ihan mahtavat; ilosta ja onnesta satasella ahdinkoon, paniikkiin ja jo valmiiksi koti-ikäväänkin. Mies kokkasi siikaa ja siikli perunoita; sanoi: et sitten varmaan syö kalaa ja siikliä kolmeen viikkoon… Ikävähän se tulee…miestä ja siikaa!

Eilen pakkasin ensimmäisen kerran. Hiki virtasi, sulloin ja survoin pipoa, sukkaa, kalsaria, corea, suklaata… Välillä piti silmäillä Kapuajien faceryhmää, vinkkejä pakkaamiseen. Paniikki alkoi nousta, en ikinä selviä tästä, miten sitten koko reissusta kapuamisineen. Arvokkaat neuvot alkoikin saada valtavat mittasuhteet minun päässäni. Kunnes hyvien yöunien jälkeen tänään, oivalsin, että teen tämän ihan hyvin. Laitan reppuun sen mitä minä tarvitsen. Otan sen pipon tai kalsarit jotka minulle on hyvät. Se mitä matkasta nyt jää, otan sitten seuraavalle kapuamiselleni mukaan.

Suorittaja minäni siirtyköön nyt syrjään ja tilalle tulkoon seikkailija minäni! Odotan innolla tapaamisia kouluissa ja muissa vierailukohteissa. Odotan, että saan ihmetellä, oppia uutta tästä maailmasta. Ehkä opin itsestänikin jotain uutta. Odotan myös kipua polvissa, särkyä hartioissa ja väsymystä. Odotan myös iloa kaikesta uudesta näkemästäni ja kokemastani. Odotan myös haikeutta ja surua.

Muutama tunti vielä… päivä kuluu nyt liian hitaasti!

Lopuksi; mieheni toivottaa kaikille Teille jotka kotiin jäätte: Terveisiä ja hyvää kannustushenkeä! Pidetään huolta!

5 kommenttia
  1. Marika-kapuaja 2011 says:

    Juuri näin! Seikkailumieli esiin ja turhat huolet hevonkuikkaan. Kyllä suomalaisella sisulla pärjää Himalajallakin. Unohtumatonta ja mieleenpainuvaa reissua; seuraamme matkaanne jännityksellä (ja ikävän haikeudella). Jos käykin niinkuin meille v.2011 että Luklaan ei päästy lentäen, niin pääsee sinne kävellenkin :).

    Vastaa
  2. Anne says:

    Hienoja kokemuksia, upeota elämyksiä ja voimakkaita tunteita! Kaikkea hyvää matkallenne. Ja ihan oikeasti; se suorittaminen menettää lopulta merkityksensä, kaiken kokemannc ja näkemänne jälkeen.

    Vastaa

Jätä kommentti

Tahdotko liittyä keskusteluun?
Jätä kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LASKUTOIMITUS ROSKAPOSTIA VASTAAN: *