Mahtava ja täyteläinen viikonloppu takana Kapua 2016 Nepal -huippujengin kanssa. Toisessa tapaamisessamme tutustuimme Taksvärkin ja Kynnys ry:n toimintaan sekä tämän vuoden kampanjoihin avustuskohteissa. Taksvärkin kampanjan nimi on Koulutus murtaa muureja ja yhtenä viestinä se, että nuoret ovat positiivisia toimijoita. Kynnys ry:n hanke on Keski-Aasiassa ja tavoitteena mm. koulutusmahdollisuuksien lisääminen ja vammaisten tasa-arvoiset oikeudet. Tavoitteena on pysyvä muutos.

Lauantaina ryhmällemme tehtiin kunto-testit ja saimme tietää energiaindeksimme….kirjasin ylös ”Lihakset on aina tahdonalaisia ja ne tottelee meidän käskyjä” ja, että aerobinen kunto kohenee arkiliikunnalla ja lenkkipolulla. Haluan löytää takaisin liikkumisen ilon ja saada sen hyvänolon tunteen lenkin jälkeen. Tajusin, että minun on muutettava jotain arkitoiminnassani ja päätinkin aloittaa aamulenkit, jolloin energiatasoni on korkeimmillaan. Tätä muutosta haluan itse!

Sunnuntaina piirsimme Goal mapping-karttapohjaan keräystavoitteemme sekä taulukkoon että visuaalisesti. Näin tavoitteet yhdistettiin piirtämällä alitajuntaan. Kirjasin ylös mm. ”Ylläpidä positiivinen fokus” ja, että usko itseesi ja tavoitteisiisi. Varainkeruuta olen jo ehtinyt paljon miettiä ja jotain jo tehdäkin. Keräys on käynnistynyt hyvin ja ihmisten tuki on ollut mahtavaa! Olen leiponut leipää, järjestänyt FB-tapahtumia, olen opetellut pyytämään apua, huovuttanut palloja ja muistanut miten mahtavaa on tehdä omilla käsillään jotain. Olen opetellut uutta ja löytänyt takaisin taitoja, joita luulin kadottaneeni.

Moni on sanonut, että Kapua-vuosi muuttaa ajattelua ja huomaan, että muutos minussa on jo alkanut. Muutokset elämässä saivat osaltaan hakeutumaan Kapuaan ja nyt huomaan, että tavoitteenani on pysyvä muutos myös henkilökohtaisella tasolla. Tiedän, että tästä vuodesta tulee rankka ja muutos ei ole helppoa. Edes ajattelussa. Mutta uskon, että se on mahdollista. Sunnuntaina meni kylmät väreet, kun mietin mihin tämä kaikki minut vielä vie…

Uskon myös siihen, että meidän varainkeruullamme on merkitystä ja että järjestöjen työn tuloksena voi olla pysyvä muutos. Olen aina uskonut, että koulutus murtaa muureja ja on se tie pysyvään muutokseen. Maailma muuttuu pienin askelin ja on hienoa saada olla mukana positiivisessa muutoksessa ja hyvän tekemisessä tämän huippujengin kanssa.

WP_20160320_11_58_30_Pro

“Älä koskaan epäile, etteikö tehtävälleen omistautunut ihmisryhmä voisi muuttaa maailmaa – itse asiassa se on ainoa keino muutokseen.” -antropologi Margaret Mead

1 reply
  1. Sirkku says:

    Hienoa Nina – muutos on tosiaan alkanut ja tavoitteet saavutatte ihan varmasti! Tsemppiä kaikille! :)

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *