Vuosi 2015 tallentuu muistoihin ikimuistoisena hyväntekeväisyys- ja Kapuavuotena.

Riemusta mukaanpääsystä fantastiseen tiimiin; tutustumisesta uusiin kapuajiin; tasaisesta uurastuksesta kuukausittain; omien keräystapojen löytymisestä; varainkeruun vaikeuksista; ihmisten myönteisistä kohtaamisista, Kapua-sanoman tiedottamisesta; auttamisen ilosta; suuresta pettymyksestä omasta sairastumisestani La Pazissa; toisen, minulle tärkeimmän rahavuoren huiputuksesta ja helpotuksesta tavoitteen saavuttamisesta. Hengähdystauon jälkeen mietintämyssy päähän ja uusia auttamishaasteita odottelemaan.

Vuoden aikana opin paljon ,Bolivia 2015 046uutta. Sain tietoa tärkeästä kehitysyhteistyöstä eri järjestöjen kautta. Tutustuin sosiaaliseen mediaan, huomasin markkinoinnin ja tiedottamisen tärkeyden, ihmistuntemukseni kasvoi ja oma arvomaailmani auttamisessa vahvistui.

Varainkeruu oli ihan uskomaton projekti. Kuulin paljon kommentteja kuukausilahjoituksista ja eri järjestöjen tukemisesta. Puhumalla sain monet lahjoittamaan myös Kapualle. Lipaskeräystä kokeilin vain kerran, se ei tuntunut omalta jutulta. Pienistä puroista kasvoi joki ja niistä yhteinen kapuameri.

Kapua oli ajatuksissa koko ajan. Ei tarvinnut miettiä, mitä vapaa-ajalla tekisi. En ehtinyt rakkaiden liikuntaharrastusten pariin, kesäkukat ”unohtuivat” laittamatta, ravustaminen odottaa ensi kesää, vähemmällä siivouksella pärjäsi hyvin, uusia ”kamppeita” ei tehnyt mieli ostaa ja kaikesta ylimääräisestä ”krääsästä” luovuttiin kirpparilla.

Kapua 2015 BoliviaOlen selvinnyt vuodesta loistavasti ja iloisella mielellä, lukuun ottamatta pieniä turhautumisen hetkiä. Auttaminen on niin lähellä sydäntäni, että mielelläni olen tätä tehnyt.

Olen onnekas, kun olen saanut osallistua Kapua hankkeeseen yhdessä tiimin kanssa.

On hieno tunne auttaa kehitysmaiden lapsia ja naisia kouluttautumaan paremman tulevaisuuden puolesta.

Kapuaa ei voi sanoin kuvata, se pitää elää ja kokea. Kiitos Suville ja Noralle, miehelleni ja läheisilleni, kapuakollegoille ja kaikille eri tavoin hankkeeseen osallistuneille. Olette tehneet mahdottomasta mahdollisen.

Onnea Kapua 2016 Nepal -kapuajille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top