Suomessa vaelletaan kirjaimellisesti tällä hetkellä pimeässä – ja yhä pimeämmäksi vain käy, ennen kuin joulunajan pyhistä pikku hiljaa käännymme taas valoa ja kevättä kohden. Oma mieli on samalla aikaa sekä hyvin väsynyt ja unelias että kiitollinen pitkistä pimeistä tunneista, jotka omalla tavallaan antavat luvan myös sohvalla notkumiseen ja lepäämiseen silloin kun siltä tuntuu – ei tarvitsekaan jaksaa koko ajan touhottaa ja touhuta, vaikka tietenkin muun muassa töissä ei tahdin odotetakaan hidastuvan pimeän vuodenajan vuoksi :)

Päivien yhä lyhetessä myös Bolivia-hankevuosi käy vääjäämättä kohti loppuaan. Porukan jäsenet ovat tehneet huimasti töitä, useimmat tuntejaan ja vaivojaan laskematta, saadakseen kokoon sadantuhannen euron tavoitteen ennen vuodenvaihdetta. Nyt ollaan 85 tuhannen kieppeillä menossa – ihan uskomaton summa jo tuokin! Matka kohti tavoitetta on ollut myös vaikea ja työläs. Onnistumisiakin on ollut, ja parhaiten omaan mieleeni ovat jääneet reipas, iloinen meininki yhteisissä tempauksissa varainhankinnan puolesta, yksinäinen puurtaminen ei niinkään. Joukossa on voimaa, ja se voimaannuttaa muutenkin. Vuoden ollessa pian lopuillaan ajattelen niitä uskomattomia ihmisiä, tilanteita, olosuhteita ja kokemuksia, joihin olen päässyt osallistumaan, ja olen jokaisesta kohtaamisesta jotakin oppinut ja saanut myös itse. Vuorenhuipun valloitus jäi osaltani noin 5500 metriin, mutta enpä toisaalta ole koskaan niinkään korkealla aikaisemmin käynyt enkä koskaan katsellut käsivarren ojennuksen päässä yllä hohtavia miljardeja ja taas miljardeja tähtiä korkealla vuorenrinteessä lumisen rinteen hohtaessa ympärillä. Matkan ja vuoden aikana on tapahtunut niin valtavasti sellaista, mitä ei voi sanoin edes kuvailla kokemuksen latistumatta pelkiksi sanoiksi paperilla. Voin vain rohkaista jokaista menemään, näkemään ja kokemaan itse!594

630Kannattiko tämä koko homma sitten? Kyllä se kannatti. Vuosi on ollut kaikin puolin yllättävä, erilainen, raskaskin erilaisten elämänkäänteiden ja tapahtumien myötä joita ei kukaan tietenkään osaa ennaltakäsin arvata tapahtuviksi, mutta ei vuodesta Kapua ainakaan huonompaa tehnyt. Olen käynyt epämukavuusalueilla niin paljon, että varmaan riittäisi vähempikin. Tukea ja lahjoittajia on koetettu metsästää kissoin ja koirin, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi – mutta yritetty on ainakin. Huippuporukalla on lukuisia onnistumisia, joiden takana oleva työ ei suoraan näy. Nostan isosti hattua (tai bolivialaista lämmintä alpakkamyssyä) jokaiselle tavoitteensa saavuttaneelle ja sen ylittäneelle, koska tiedän, kuinka paljon onnistumisten takana on raakaa työtä. Myös oikeaa ajoitusta ja onnea! Niitäkään ei sovi unohtaa.

Niin paljon on nähty ja koettu, niin paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Suuri kiitos kanssakavunneille Kapua-blogin viimeisessä kirjoituksessani – hanke päättyy, mutta kapuaminen jatkuu :-D

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top