IMG_9168Olo on sekava, mieli täynnä myllerrystä, kysymyksiä ilman vastauksia.

Neljä kuukautta Kapuavuotta jäljellä ja puolitoista viikkoa lähtöön.

Pidän hetkessä elämisestä, vaikka se aiheuttaakin ensikertalaiselle vuorikiipeilijälle ja Boliviaan matkaajalle loppumetreille vähän säpinää. Varusteet, kunto, rokotukset, lääkkeet, allekirjoitettavat paperit. Olenko muistanut kaiken, olenko tehnyt kaiken? No espanjankieli jäi ainakin opettelematta, mutta kommunikoin elekielellä ja kuuntelen sydämellä.

Haluan oppia luottamaan siihen, että minulla on aina kaikki tarvittava tieto saatavilla, myös tähän matkaan liittyen. Minun ei tarvitse panikoida. Minulla on juuri oikeat ihmiset ympärilläni. Olen ostanut ja tulen ostamaan juuri oikeat varusteet. Minulla on juuri sellainen kunto, mikä minulla tässä kohdassa kuuluukin olla. Pääsenkö Huayna Potosin huipulle? En tiedä. Mutta tiedän, että saan juuri ne kokemukset tällä matkalla, mitkä minun kuuluukin saada. Lähden matkaan keskeneräisenä ja saavun takaisin edelleen keskeneräisenä.

Vaikka mieli myllertää, niin sisällä on ihana tunne tulevasta. Pääsemme naisryhmämme kanssa yhdessä matkaan, joka tulee jättämään meihin jokaiseen lähtemättömän ja kauaskantoisen vaikutuksen. Pääsemme näkemään ja kokemaan yhdessä jotain sellaista, mikä koskettaa syvälle sydämeen. Kiitollisin mielin kuljen tätä matkaa jokaisen polullani olevan matkakumppanin kanssa, hyväksyen niin itseni kuin muidenkin keskeneräisyyden. Miten kauniita me keskeneräisinä, avoimina ja haavoittuvina olemmekaan.

Kevein askelin ja avoimin mielin kohti tulevaa :).

IMG_9202

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top