Hyväntekeväisyysjumppaa, Kapua spinningiä, Lasten jatsit, Kapua Bistro… koko alkuvuosi on mennyt Kapua-tapahtumien suunnittelussa, järjestämisessä ja niihin liittyvissä hulinoissa niin täysin, ettei juurikaan ole kerinnyt ajattelemaan tulevaa Bolivian reissua tai itse Huayna Potosin vuorelle Kapuamista.

Muutama viikko sitten työkaverini toi minulle Carina Räihän ”Huipulta huipulle –elämänmuutos ja Everest”-kirjan lainaksi. ”Ajattelin, että sua saattaisi kiinnostaa”. Ihmettelin ensin, että miksi hän mulle tällaisen toi: kirja kertoo ensimmäisestä suomalaisesta naisesta, joka kiipesi Mount Everestille. ”Niin joo, kyllähän tähän Kapua hommaan tää vuorikiipeily liittyy”, tajusin sitten. Minulla ei ole kiipeilijän identiteettiä –ainakaan vielä. Suurin piirtein ainoat kokemukset vuorista on laskettelureissu Alpeilla.. Useat tutut tosin varoittavat, että vuoriin jää koukkuun. Aika näyttää.

Luin siis Räihän huikean huiputuskertomuksen ja siinä vaiheessa kuva vuorivaelluksesta alkoi tarkentua mielessä ja tuli mieleen, että mihinköhän mä olen itseni taas laittanut? Vaikka matka Huayna Potosin huipulle pitäisi olla käveltävissä koko matka, niin kyllä se huiputus Mandala Travelin videolta aika jännittävältä näyttää. Varsinkin sellaisen ihmisen silmissä, joka potee pientä korkean paikan kammoa. ”Motivaatio on tärkein tekijä, joka vie sinut huipulle” (Edmund Hillary). Häntä uskotaan ja sillä mennään.

Kun hain Kapuaan mukaan, halusin uusia kokemuksia, haasteita, itsensä likoon laittamista, itsensä ylittämistä ja pelkojensa voittamista. Sitä kaikkea (ja paljon muuta) olen kokenut jo tässä vaiheessa, vaikkei olla lähelläkään Bolivian Andeja. Mutta aikamoinen matka ollut jo tähänkin asti tämä rahavuoren kapuaminen!

Ja tähän loppuun vielä Veikka Gustafssonin viisaus: ”Täytyy mennä unelmiaan kohti, eikä vain odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”

1 ajatus aiheesta “Kohti unelmaa pala kerrallaan”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top