Teimme diilin, jossa Aureolikselle tavoitellaan 500 uutta tykkääjää. Ja mitäs tykkääjät saavat? Tietenkin infoa Aureoliksesta, mutta sen lisäksi tykkääjien kesken arvotaan kaksi lippua LIVE AID Uusi Lastensairaala 2017 -megakonserttiin. Lisäksi tykkääjät tukevat Kapua Bolivia -hanketta, sillä 500 tykkääjän täytyttyä Aureolis 500 € lahjoittaa kehitysmaiden naisten ja lasten tukemiseen.

Itselleni klikkailusta tulee ensimmäisenä mieleen valokuvaus, sillä kamera kädessä klikkailu kuuluu lempiharrastuksiini ja sieltähän osa ystäväpiiristänikin on kotoisin – valokuvauskursseilta. Täytyy tunnustaa, että moniharrastajana olen hieman kateellinen näihin enemmän valokuvaukseen perehtyneiden ystävieni edistymisestä. Sen sijaan, että lähtisin yömyöhään kuuta kuvaamaan, minä tyydyn aamulla painamaan tykkää-nappia ystävieni jälleen niin upeisiin yökuviin.

Tarkoitukseni oli lisätä kuvia tekstin joukkoon, mutta tunnustan kyvyttömyyteni blogiohjelman suhteen: onnistuin lisäämään vain artikkelikuvan, minkä vuoksi yhdistin pari kuvaa samaan artikkelikuvaan. Selasin Tapiolta saamiani otoksia yhdistääkseni muutaman tähän blogiin ja näistä erityisesti kaksi jäi mieleeni. Vasemman yläkulman kuvassa olevan bolivialaisen pikkutytön katse pysäytti selailun ja jäin katsomaan kuvaa tarkemmin. Tämä pikkuinen lienee parempiosaisia, ainakin uuden näköisistä vaatteista päätellen. Oikeassa yläkulmassa on toinen otos, jota jäin pohtimaan enemmänkin. Tämän nuoren tytön tarinan haluaisin tietää. Turisti ei yleensä näe muuta kuin ulkoisia asioita, taustalla voivat asiat olla hyvin tai huonosti – toivottavasti ei sentään hyvin huonosti.

Kuvat kertovat enemmän kuin sanat ja nämä kuvat toivat mieleeni oikeastaan enemmänkin, mitä olisin halunnut. Ajatukseni harhailivat Nepaliin ja kaivoin esille Nepalin matkaltani valokuvan, joka kosketti minua ottamishetkellä melkoisesti. En ensin ymmärtänyt tilannetta: ihmettelin vain, mitä lapset tekevät roskalavalla. Jäin lähelle katselemaan lapsia ymmärtämättä olevani mahdollisesti vaarassa varakkaan näköisenä länsimaisine vaatteineni ja selvästi joukosta erottuvine vaaleine hiuksineni. Siinä silmieni edessä nämä nuoret pojat, lapset, etsivät poltettavaa roskalavalta ja täyttivät pussinsa liimalla impatakseen. Aamu oli viileä ja selvästi osa pojista paleli. Näistä asioista lukeminen on yksi asia, tilanteen paikan päällä näkeminen ihan eri juttu: se sattui sydämeen.

Ajatukseni harhailivat edelleen Annapurnalla mukanamme olleeseen oppaaseen. Oppaamme kertoi meille halunneensa mennä rakkausavioliittoon, mutta ei ollut löytänyt sopivaa naista. Hänen vanhempansa olivat järjestäneet hänelle vaimon, jonka mies oli tavannut ensimmäistä kertaa häissään. Olin hieman yllättynyt, että oppaamme kertoi asiasta meille ja sekin yllätti, että järjestetyt avioliitot ovat vielä yleisiä Nepalissa. Meitä tietenkin kiinnosti kuulla, onko oppaamme onnellinen avioliitossaan. Vajaan vuoden ikäisen tytön isänä hän sanoi välittävänsä, jopa rakastavansa vaimoaan, mutta ei tiennyt, saako hän vastarakkautta puolisoltaan. Hän meni hyvin hiljaiseksi ja apeana sanoi, ettei edes tiedä, onko vaimo onnellinen. Hän olisi halunnut rakkausavioliiton. Tämän kuultuamme emme enää osanneet kysyä mitään. Hiljenimme.

Yksi some-ystävistäni kysyi minulta sivullani, miksi tuetaan vain tyttöjä ja annetaanko poikien jäädä katuojaan. En tiennyt, miten suhtautuisin sellaiseen provokatiiviseen viestiin, joten poistin sen vastaamatta mitään. Poistaminen harmitti jälkikäteen, sillä olisin voinut vastata siihen niin kuin asiasta ajattelen. Jos nyt satut tunnistamaan itsesti tästä tekstistä, toivottavasti ymmärrät, että poikienkin kohtalo koskettaa. Ei tällaista lapsuutta toivoisi kenellekään!

Tarkoitukseni oli kirjoittaa ehkä hieman humoristiseen tyyliin, mutta tänään kuvat kertoivat minulle toisenlaista tarinaa. Minulle tärkeä ystävä on sanonut monta kertaa, että ne asiat tapahtuvat, joiden on tarkoitus tapahtua – ei näillä sanoin, mutta tällä ajatuksella. Ehkä näillä kuvilla ja kokemuksillani pystyn kertomaan sen, miksi tähän projektiin halusin lähteä mukaan.

Yhdellä hiiren klikkauksella on mahdollista tukea sekä kehitysmaiden että suomalaisia lapsia. Jos Aureolis saa 500 uutta tykkääjää, Aureolis lahjoittaa 500 € Kapua Bolivia 2015 –hankkeelle.

Tykkää sinäkin: https://www.facebook.com/aureolis

 

 

 

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Tahdotko liittyä keskusteluun?
Jätä kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LASKUTOIMITUS ROSKAPOSTIA VASTAAN: *