Pikkuhiljaa tässä opetellaan arkeen paluuta. Nostan hattua niille, jotka kykenivät kotiinpaluun jälkeisenä päivänä jo töihin. Vaikka itselläni ei mitään pahempia turistisairauksia tullut tuliaisena, vaatii todella paljon saada pää ja mieli mukaan tähän länsimaiseen arkirytmiin ja kiireeseen. Matkakumppaneiden kirjoituksista olen aistinut samanlaisia tuntemuksia. Yhä uudelleen ja uudelleen ajatus palaa kaikkeen koettuun ja nähtyyn. Vielä kertaakaan en ole herännyt aamulla tai lukuisilta päiväunilta niin, että olisin heti tiennyt olevani omassa sängyssä.

Mietin, mitä osaisin enää kirjoittaa blogissani. Tuntuu, että kanssakapuajat ovat jo kirjoittaneet kaikki minunkin ajatukseni.  Pää on samalla kertaa sekä tyhjä, että täysi. Mieli on turra ja kuitenkin mitä moninaisempia ajatuksia täynnä. Tunteet ovat pinnassa, itku herkässä, kun kerron läheisilleni matkamme vaiheita. En osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, se on mahdoton tehtävä. Ehkä he ymmärtävät. Tunnen valtavaa kiitollisuutta kaikesta kokemastani ja siitä, että saan taas olla kotona. Silti osa minusta jäi matkalle. Nyt en tiedä olenko enemmän vai vähemmän kokonainen ilman sitä osaa. Ehkä enemmän, sillä ainuttakaan kokemusta matkalta en antaisi pois. Tämä on varmaan sitä, mistä minulle kerrottiin ennen matkaa. Että rakastuisin Afrikkaan ja haluaisin yhä uudestaan palata sinne. Kenties, kenties…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieniä Syklaameja kasvaa rinteet täynnä. Kotona minua odotti Syklaami ruukussa, ystävän tervetulotoivotus

Pieniä Syklaameja kasvaa rinteet täynnä. Kotona minua odotti Syklaami ruukussa, ystävän tervetulotoivotus

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkalla koettiin suuria tunteita niin huipulla, kuin alhaallakin

Matkalla koettiin suuria tunteita niin huipulla, kuin alhaallakin

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *