Vuorokauden mittaisen kotimatkan aikana oli aikaa miettiä kaikkea koettua ja nähtyä. Kiitollisena muistelen kaikkia kohtaamiani ihmisiä niin Addiksessa kuin maaseudullakin. Mieleeni piirtyvät jylhän kauniit vuoristomaisemat eläimineen ja kasveineen. Simienin vuorten kansallispuistossa tunne oli kuin valtavassa ekomuseossa. Aivan kuin aika olisi kääntynyt taaksepäin.

Ihmiset elävät puistossa täydellisessä symbioosissa luonnon kanssa. Eläimet ja ihmiset elävät rinnakkain vapaina. Lapset paimentavat lammaslaumoja ja karjaa omatoimisesti. Rinteillä polveilevia peltotilkkuja aurataan härkien avulla, satoa korjataan sirpeillä ja puinti tehdään perinteisellä menetelmällä pellolla. Työ on kovaa, hidasta ja pellot kaukana. Ruuaksi teurastetusta eläimestä käytetään kaikki hyödyksi ja shakaalit ja kotkat huolehtivat jätehuollosta. Lapset kipaisevat kolmen tunnin matkan jyrkkää vuorenrinnettä myydäkseen meille itse ruohosta valmistamiaan kauniita punottuja koreja.

Lähes kaikki tarvittava tehdään itse. Kylän tyttö naurahti minulle kummissaan, kun ihmettelin oliko hän tehnyt itse selässä kangaspussissa olevan köyden. Pimeällä aamuvarhaisella polulla meidät ohitti joukko ihmisiä muuleineen. Ei tarvittu taskulamppuja, valoksi riittivät kuunsirppi ja tähtitaivas. Syvä kunnioitus täytti mielen näitä voimakkaita ja vaatimattomia ihmisiä ja heidän elämäntapaansa kohtaan.

Tällainen perinteinen elämäntapa kuluttaa luonnonvaroja todella vähän. Kasvava väestö on kuitenkin asettanut myös Simienin maailmanperintökohteen uhanalaisten listalle. Puuta kaadetaan polttopuuksi ja viljelyksiä varten, mikä lisää eroosiota. Alkuperäislajien kuten paviaanien ja Etiopian suden elinympäristöt kapenevat väestönkasvun ja metsästyksen takia. Toimeen on kuitenkin tartuttu. Uuden asutuksen ja liikenteen lisääntymistä pyritään estämään. Turismia rajoitetaan ja kehitetään niin, ettei vierailijoista jäisi maastoon muuta kuin kengänjäljet.

Ajatus karkaa kansallispuistosta koko maailmaan. Sekä äärimmäinen köyhyys, että äärimmäinen yltäkylläisyys tuhoavat yhteistä elinympäristöämme. Meillä on kaikki tarvittava tietotaito ja resurssit muutokseen jos haluamme. Näihin jäljellä oleviin keitaisiin voisimme viedä teknologiaa ja tietoa kuten aurinkokennokeittimiä, sanitaatiota, vesihuoltoa ja tietoa tehokkaammasta luomuviljelystä. Näin ihmisten elinolosuhteet paranisivat ja luonto säästyisi. Kehitysyhteistön rinnalla vähintään yhtä tärkeää on vähentää omaa käsittämätöntä luonnonvarojen tuhlaustamme.

Kotimatkalla Suomessa seuraan bussista loputonta valotolppien jonoa, joka loistaa muutamille harvoille autoille. Joko kääritään hihat: jakaen ja toisiamme kunnioittaen? Olisiko aika ja olisimmeko valmiita jo etsimään onnea elämäämme yhteisöllisyydestä ja henkisyydestä materialismin sijaan?

fish

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *