Retkikuntamme heräsi aamulla varhain ja jatkoimme matkaamme Sankaberin leiristä kohti Gichin leirialuetta. Aamulla heräsimme linnun lauluun ja meille oli tehty aamiainen. Kasvojen pesua varten saimme lämmintä vettä vadillisen jokaisen teltan eteen. Tiimimme yhteishenki on todella hieno ja auttavainen toisiamme kohtaan. Tämän päivän vaelluksemme oli noin 14 kilometriä ja ylöspäin menimme 350 metriä. Täytyy tunnustaa, että näin korkealla jo todellakin vaeltaessa hengästyy ja sydän sykkii lähes miljoonaa.

Noin puolessa välissä päivän

PA120027patikointia pysähdyimme vesiputouksen äärelle. Putous on 450 m korkea ja maisemat kerrassaan upeat joka puolella. On vaikea saada vangittua kameralle näitä maisemia. Olemme etuoikeutettuja kun saamme olla täällä.än

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen saimme riisua kenkämme ja sukkamme ja saimme ylittää joen, jonka vesi oli kylmää. Joen ylityksen jälkeen nautimme lounaamme, kuivattelimme jalkamme, vaihdoimme sukkia ja nautimme elämästä. Jatkoimme matkaamme kohti Gichin kylää. Nousut ja laskut pitkin päivää olivat todella rankkoja monelle ja allekirjoittanut saikin asemiehiltä mukavasti apua haastavissa maastoissa. Tunsin itseni lähes ladyksi. Yleensäkin paikalliset ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Olin aika usein jonon hännillä eilisen päivän sairastelun vuoksi, joka jäi onneksi siihen ja pääsin tänään vaeltamaan, tosin vähän heikkona. Gichin kylässä on hyvin perinteiset talot ja kylässä asuu 750 henkilöä, ja kylässä on myös koulu. Gichin kylässä ostimme lapsilta pieniä koreja, joita he olivat itse tehneet. Kylästä lähtiessä alkoi sade, mutta meillä ei ollut enää pitkä matka Gichin leiriin, jossa meitä odotti lämmin tee. Sydän siis todellakin sykkii, niin Simien vuorten kauneudelle, etiopialaisille ihmisille, meidän Kapua-tiimille kuin korkeuseroille.IMG_7758 IMG_7762

1 kommentti
  1. Ritva Paasi-Eskelinen says:

    No niin, hyvä ettei pitempään kestänyt ”flunssa”, muutenhan se vie heikoksi ja ei jaksa kavuta. Roppia vaan tautien estoon! …ja matka jatkukoon…tsemppiä teille sinne!
    tv. Ritva-äiti

    Vastaa

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *