KapuaEtiopia 2014- hanke on jo yli puolen välin. Monenlaista kokemusta mahtuu tähän aikaan.

Omalla kohdallani vaativin hanke tähän mennessä on ollut Kapua- messujen järjestäminen kotipaikkakunnallani äitienpäivän aattona. Oli aivan huikea tunne nähdä ja kokea ihmisten innostus asiasta. Vaikka monien yhteensattumien vuoksi ei väkimäärä ollut kaikkein paras mahdollinen, niin mielestäni tapahtuma oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut. Vaikka tapahtuman järjestämiseen kului valtavasti energiaa, työtunteja ja unettomia öitä, oli se kuitenkin kokemus, jota ilman minä ja varmasti moni muukin olisi jäänyt paljosta paitsi. Kymmenet vapaaehtoiset tulivat ilomielin tarjoutumaan avukseni erilaisiin tehtäviin messuilla ja niiden valmisteluissa ja loppusiivouksiin. Viimeistään sinä päivänä sain tuntea, että en tee tätä yksin. Pelkästään positiivinen palute kertoo messuvieraidenkin olleen tyytyväisiä ja iloisia tapahtumasta. Tapahtuman saama huomio paikallis- ja maakuntalehdissä toi KAPUA- asiaa näkyville.

KAPUA- hanke ja etenkin messujen osuminen äitienpäivän aattoon, on vienyt ajatukseni hyvin usein omaan lapsuuteen ja ympärilläni vaikuttaneisiin naisiin. Olen kasvanut pienessä maalaiskylässä, jossa kaikki vielä saivat elantonsa maataloudesta. Useimmat perheet olivat tämän päivän mittapuun mukaan suuria. Jos ei köyhyys, niin ainakin niukkuus oli jokapäiväinen vieras varmaan jokaisessa kodissa. Useimpien perheiden isät olivat sodankäyneitä ja joko fyysisiä tai henkisiä vammoja ja arpia oli monella. Miesten kokoontuessa tai tavatessa esimerkiksi maitolaiturilla, kääntyi puhe vieläkin usein sotaan. Lapsia säästettiin kertomuksilta, mutta salaahan niitä kuunneltiin.

Viime kuukausien aikana olen miettinyt paljon naisen asemaa tuona aikana. Monet naisetkin olivat olleet rintamalottina tai ainakin pikkulottina sodan aikaan. Luulen, että naisilla oli valtava osuus tämän maan nostamisessa jaloilleen. On sanonta, että ennen oli miehet rautaa. Minä uskon, että naiset olivat, ei terästä, vaan sitkeää joustavaa vitsasta. Joka pitää pintansa, kasvattaa juuret syvään, taipuu myrskyissä, mutta ei katkea, vaan kasvattaa vahvat oksat ympärillään vapaana levittäytymään valoa kohti.

Noita oman kotikyläni sen ajan naisia ei ole enää monta. Jokainen heistä on jättänyt jonkinlaisen jäljen myös minuun. Jokaisesta heistä minulla on muistoja, joita vaalin sydämessäni. Jokainen muisto antaa minulle voimia ja uskoa siihen, että kaikki voivat omilla teoillaan vaikuttaa. Kaikki, mitä päivittäin teen tai jätän tekemättä, sanon tai jätän sanomatta, jättää oman jälkensä tuleville sukupolville. Lapsuuteni vahvat naiset toimivat yhdessä koko yhteisön parhaaksi. Ollenkaan väheksymättä miesten osuutta. Suomessa nainen on pääosin  saanut olla kuitenkin jo pitkään miesten arvostamana. Myös omassa kotikylässäni useimmat miehet kunnioittivat ja tukivat naisten toimia. Oman lapsuuteni aika oli Suomessa suurten muutosten ja kehityksen aikaa. Olen saanut syntyä hyvänä aikana. Kuitenkaan siitä ei ole vielä niin kovin kauan, kun asiat ovat olleet toisin.

Ajattelen noita kehitysmaiden naisia. Jotka sodan ja kurjuuden keskellä synnyttävät lapsia kuoleman ja köyhyyden armoille. Yrittävät pitää lapsia hengissä, vaikka eivät tiedä mikä heitä tulevaisuudessa odottaa. Moniko on joutunut menettämään lapsensa ennen aikojaan, tai useammankin. Kuitenkin näen noissa naisissa voiman. Mahdollisuuden, kun siihen vain tulee tilaisuus. He toimivat omissa yhteisöissään ihan kuten vielä muutama vuosikymmen sitten suomalaiset naiset. Laittavat tyttärensä kouluun toiveenaan näille parempi elämä.

Välillä ristiriitaisin tuntein olen seurannut Nigerian koulukaappauksia. Mietin, onko meillä oikeutta viedä omaa länsimaista koulutustamme maihin, joissa tytöt joutuvat sen seurauksena tällaisiin kärsimyksiin. Mutta mitä olisi tyttöjen elämä ilman koulutusta. Olen todella surullinen ja vihainenkin tällaisista uutisista. Mutta syynähän ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole koulutus, vaan kulttuuri, joka siellä on vallalla, Eikä mikään muutu, jos ei mitään tehdä. Joukkoraiskauksia, silpomisia, lapsiavioliittoja ja muita naisten ja tyttöjen alistamisia ei saada loppumaan, jos koko yhteisön ajattelutapaa ei saada muuttumaan. Suomessa on ollut vahvoja naisia, jotka ovat vaikuttaneet naisen asemaan Suomessa. Uskon ja tiedän heitä olevan myös kehitysmaissa. Annetaan heille siihen mahdollisuus ja eväät. Kuten itse olemme saaneet.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *