Päätin pitää kirpparin Kapuakassan kartuttamiseksi. Ajattelin, että pääsen kätevästi eroon omista turhista tavaroistani, joku saa itselleen tarpeellisen esineen tai vaatteen ja saatu raha menee hyvään tarkoitukseen. Kaverini halusivat myös auttaa ja lahjoittivat itselleen ylimääräiseksi jäänyttä tavaraa hyvän asian puolesta. Kirpparin omistaja kantoi  kortensa kekoon, eikä laskuttanut pöytävuokraa. Mahtavaa, ajattelin!

Kävin ahkerasti kohentelemassa myyntipöytää. Tavara meni mukavasti kaupaksi, mutta kahdessa viikossa en vielä ehtinyt edes saada kaikkea lahjoitustavaraa, saati omia turhakkeitani, myyntiin saakka. Jos minun pöydälläni riitti myytävää, oli sitä myös koko kirppari pullollaan ja väistämättä se sai miettimään, mihin tavara päätyy, kun kaikki ei kuitenkaan mene kaupaksi? Ja ennen kaikkea: mihin ihmeeseen me tätä  kaikkea (ja kaikkea muuta, mikä ei edes päädy uudelleen myytäväksi) tarvitsemme? Kirpputorin omistaja lohdutteli minua; aika paljon voidaan lahjoittaa eteenpäin sekä Suomeen että ulkomaille. Mutta tottahan se on, että iso osa päätyy myös jätteeksi kaatopaikoille.

En ole koskaan erityisemmin nauttinut ostamisesta, mutta tässä se taas konkretisoitui. Ei tee mieli mennä kauppaan, vaikka ehkä olisi jo aika. Pitänee ainakin tarkasti miettiä, mihin kauppaan menee ja mitä ostaa. Tuntuu aika hullulta ajatella, että kaiken tämän minulla jo olemassaolevan lisäksi oikeasti tarvitsisin jotain.  Kertakäyttökulttuuri vyöryy kauppojen hyllyltä meitä kohti ja yhtä sinnikkäästi tekee mieli juosta tässä tavarameressä toiseen suuntaan.

Toinen silmät avaava havainto järjestyi työpaikalla. Koulumme oppilaat, tarkemmin sanottuna kestävän kehityksen ryhmän jäsenet, punnitsivat yllättäen ruokailijoiden  viikon aikana roskakoriin heittämän ruuan määrän. Punnituksen mukaan ruokaa heitetään roskakoriin noin 102kg! MITÄ IHMETTÄ???!!! Hyvää, ravitsevaa ruokaa otetaan lautaselle, jätetään syömättä ja heitetään roskakoriin yli sata kiloa! Meillä on siis ilmeisesti ruokaakin liikaa. Huokaus…. Kiitos kuitenkin teille oppilaat, että toteutitte tempauksen. Teissä on tulevaisuus. Ehkä joku muukin kuin minä heräsi taas huomaamaan tämän epäkohdan.

Ensi syksynä Kapua-ryhmämme matkustaa yhteen maailman köyhimmistä maista. Köyhyydestä, nälästä ja luonnonoloista selviytyminen on Etiopiassa arkipäivää. Koulunkäynti on harvojen etuoikeus ja ilmaisesta kouluateriasta voidaan unelmoida vain hurjimmissa kuvitelmissa. Ihmisinä etiopialaisia kuvataan iloisiksi, valoisiksi ja ystävällisiksi, vaikka poikkeuksiakin tietysti löytyy. Itse lähden matkalle avoimin mielin ja ajatellen; mitä voin oppia näiltä ihmisiltä? Uskon, ettei se liity ainakaan esineisiin ja omistamiseen. Vähän viitettä antanee etiopialainen sananlasku, joka sanoo ”Kun hämähäkit kutovat yhdessä, ne pystyvät pysäyttämään leijonan.”

Jospa mekin oppisimme yhdessä ainakin hidastamaan tätä tavarameren laajenemista ja arvostamaan jotain, mikä ei ole määrillä ja rahalla mitattavissa. Ehkä myös opimme yhdessä auttamaan yhä enemmän niitä, jotka todella tarvitsevat apuamme. Ehkä opimme  pitämään paremmin huolta omista läheisistämme, meille tärkeistä asioista, luonnosta ja ympäristöstä. Ehkä jonain pävänä mekin pystymme yhdessä pysäyttämään leijonan.

2 kommenttia
  1. Minna says:

    Ninnpä niin, Minna

    Samoja olen miettinyt täällä. Olihan tavarameressä minunkin kassini. Kuinka monta astiastoa yksi ihminen tarvitsee? Koirallakin on vain yksi muumiastasto…. Tarvitseeko kirjoja pitää kirjahyllyssään? Onko uusi vaate tarpeen?

    Ainakin se on kirkastunut, ettei mitään väliaikaista kannata hankkia. Hankkii sen, mistä oikeasti tykkää. Ja hankkii mielummin ekologisesti tuotettua. Mutta voi kuinka vaikeaa silti!

    Kiitos Minna, kun jaksat pakertaa :-)

    Vastaa
    • Minna Karhunen says:

      Kiitos kommentista kaimaseni!
      Samanlaista palautetta sain monelta ystävältäni tämän blogikirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Mukavaa, että kirjoitus herätti ajatuksia ja ehkä se saa aikaan myös jonkinlaisia toiminnan muutoksia! Kapua on kyllä hieno juttu; tässä pysähtyy ajattelemaan monenlaisia asioita niin itse kapuaja kuin lähipiirikin! Ja miten arvokasta onkaan yhdessä tekeminen, kirppikseni (ja muut Kapuan puolesta tehdyt jutut) ei olisi onnistunut ilman lahjoituksia ja tehokkaita apukäsiä.
      Kiitos, Minna (ja kaikki muutkin), kun jaksat pakertaa kanssani hyvän asian puolesta! Ei tästä yksin mitään tulisi!

      Vastaa

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *