Evan edellisen blogikirjoituksen tavoin minäkin olen tehnyt sohvamatkoja Etiopiaan. Matkani eivät kuitenkaan ole johdattaneet minua tulevan vaelluksemme poluille, vaan olen tehnyt aikamatkoja Etiopian historiaan, jossa vastaani tuli kaksi hyvin mielenkiintoista naissuvun edustajaa.

Ensimmäinen näistä naisista (tai oikeastaan naaraista) käveli pystyasennossa nykyisen Etiopian alueella jo noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten. Hän oli noin 20-vuotias, metrin pituinen ja painoi vain noin 27 kiloa. Hänestä tuli maailman kuuluisin fossiili vuonna 1974, kun hänen erittäin hyvin säilynyt luurankonsa löydettiin Hadarin alueelta. Tämän luurangon määriteltiin olevan Australopithecus afarensis eli afrikkalainen etelänapina, laji jota pidetään ihmisen vanhimpana tunnettuna esi-isänä. Tästä löydöstä johtuen Etiopiaa alettiin kutsua ihmiskunnan kehdoksi. Fossiili sai nimen Lucy tuolloin radiossa paljon soitetun Beatlesin ” Lucy in the Sky with Diamonds” -kappaleen mukaan.

Toinen mielenkiintoinen Etiopiaan liittyvä nainen on Saban kuningatar. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä tarkkaan kuka hän todella oli ja mistä hän tuli. Saban kuningatar on kuitenkin mainittu hyvin monissa lähteissa, kuten Raamatussa ja Koraanissa. Niiden mukaan Saban kuningatar lähti Jerusalemiin, koska halusi tavata viisaudestaan kuuluisan kuningas Salomonin ja koetella tätä kysymyksillään. Kuningas osasi vastata oikein kaikkiin kuningattaren hänelle asettamiin kysymyksiin ja tästä kuningatar mykistyi. Vierailullaan kuningatar lahjoitti Salomonille mittavat määrät kultaa, jalokiviä ja hajusteita. Kuningas puolestaan antoi yhtä mittavat vastalahjat kuningattarelle.

Tässä ei ole kuitenkaan aivan koko totuus etiopialaisten mukaan. Nimittäin Saban kuningatar mainitaan myös 1300-luvulta peräisin olevassa Etiopian kansalliseepoksessa Kebra Negastissa (”kuninkaiden kunnia”). Sen mukaan kuningatar vietti Jerusalemissa Salomonin hovissa puoli vuotta ennen paluutaan kotimaahansa. Salomon oli melkoinen naistenmies, mutta kuningatar onnistui torjumaan hänen lähentelynsä aina viimeiseen yöhön saakka sanomalla, ettei koske mihinkään mikä kuuluu kuninkaalle. Jos hän niin tekisi, saisi Salomon tehdä hänelle mitä haluaa. Salomon oli kuitenkin ovela ja tarjosi vieraalleen hyvin suolaista ruokaa. Yöllä suolainen ruoka alkoi janottamaan kuningatarta, ja hän nousi hakemaan pöydältä vesimaljan. Hereillä pysytellyt Salomon ilmoitti tuolloin, että kuningatar rikkoi lupauksensa: vesi kuuluu hänelle ja niin kuuluu nyt myös kuningatarkin. Salomo pääsi lopulta vieraansa vuoteeseen. Yhdeksän kuukauden päästä syntyi poika, Menelik. Aikuisena hänestä tuli etiopialaisen hallitsijasuvun kantaisä. Etiopiassa yli kolme vuosituhatta vallassa olleen dynastian katsotaan siis alkaneen Salomonin ja Saban kuningattaren yhteisestä yöstä.

Myös Kapuan kuudennessa hankkeessa aiheena ovat tytöt ja naiset. Kerätyillä varoilla Kynnys ry, Väestöliitto, Taksvärkki ry sekä Plan Suomi tukevat kehitysmaissa tyttöjen ja naisten koulutusta, suojelua, työllistymistä ja seksuaalikasvatusta. Poikia ja miehiä ei ole toki unohdettu. On nimittäin todettu, että koulutettu nainen hankkii vähemmän lapsia ja hänen lapsensa tulevat paremmin hoidetuiksi ja varmemmin koulutetuiksi. Koulutettu nainen pystyy myös paremmin hankkimaan kodin ulkopuolista työtä ja tällöin panostamaan perheensä ja yhteisönsä hyvinvointiin sekä taloudelliseen kehitykseen.

1 ajatus aiheesta “Lucy ja Saban kuningatar”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top