Tiistaiaamu valkeni aurinkoisena. Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme tutustumaan Semillan kouluun, jossa vähävaraiset ja köyhistä oloista olevat lapset saavat koulutusta maksutta. Aamupäivällä pyrähdimme useaa luokkaan, jossa meitä hämmästeltiin ja me hämmästelimme kauniita ja iloisia lapsia. Osa oli valmistellut meille lauluesityksiä. Ihmettelimme myös, missä Suomi sijaitsee sekä yötöntä yötä.

Välitunnilla ilo pääsi kunnolla irti, kun pääsimme pelaamaan lasten kanssa jalkapalloa. Hiki puski päälle oikein kunnolla, kun 7-12-vuotiaat juoksittivat meitä ympäri kenttää. Peli kuitenkin päättyi hienoon 1-1 tasapeliin. Jalkapallon jälkeen pelattiin pikipataa ja polttopalloa. Polttopallo selkeästi voitti suosiossa, eikä lapset (eikä me) oltaisi millään haluttu lopettaa.

Päivän paras anti saatiin kuitenkin pelin jälkeen, kun lapsia hyvästellessä he ryntäsivät meitä halaamaan. Lopulta muodostui oikein jono, jossa me kaikki saimme osaksemme ihanilta lapsilta kunnon rutistuksen. halihalihalihalihalihalihalihalihalihalihalihali …. Kyllä näiden voimin jaksaa kiivetä vaikka mille vuorelle!

Lapset käyvät koulua kahdessa vuorossa, toiset aamupäivällä, toiset iltapäivällä, joten iltapäivällä saimme nauttia toisen ryhmän esityksistä. Meille esitettiin rock’n rollia ja perinteisiä maya-tansseja. Jälleen kerran lapset hämmästyttivät meidät antamalla meille lahjaksi itsetekemiään kortteja. Ja miten sattuikaan, päivä päättyi jalkapallopeliin, kuinkas muuten!

Muchos Gracias!

P1000516

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top