Mikä on merkityksellisin hetki elämässäsi? Tällaiseen kysymykseen saimme me Kapuajat vastata Atitlan järven risteilyllä. Kysymys ja siihen tulleet vastaukset olivat ehdottomasti tämän päivän kohokohtia. Ennen tuota hetkeä ehti kuitenkin tapahtua ensimmäiset kohtaamiset paikallisten nuorten kanssa.

Aloitimme päivän nuorten kanssa yhteisen seinämaalauksen teolla. Maalaukset ovat Guatemalassa tyypillinen tapa tiedottaa ja tehdä vaikutustyötä. Seinämaalauksemme ydinsanoina olivat muutos, johtajuus, intohimo, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja osallisuus. Nuoret olivat valinneet juuri nuo sanat suunnitellessaan yhteistä maalausta. Mielestäni siinä on paljon tärkeitä asioita, joiden avulla rakentaa parempaa maailmaa. Maalaamisen aikana oli hienoa päästä jutustelemaan nuorten kanssa. Oli myös mahtavaa huomata, miten yhteinen tekeminen jo itsessään yhdisti meitä. Opin myös sen, että aina ei tarvita sanoja, jotta toisen voi kohdata. Rohkaiseva katse ja hymy huulilla luo tilaa toisen aitoon ja arvostaan huomioimiseen. Maalaamisen aikana oli aistittavissa selvästi kiinnostusta ja positiivista uteliaisuutta toinen toisiamme kohtaan. Tunteellinen hetki oli myös se, kun seinämaalaukseen lisättiin Suomen lippu ja teksti Finlandia Kapua.IMG_5343

Maalauksen jälkeen lähdimme Atitlan järvelle veneretkelle. Risteilyn aikana oli tarkoitus
Kapuajien ja nuorten tutustua paremmin toisiinsa. Keskustelimme yhdessä maistamme; kulttuurista, urheilusta ja ruuasta. Syvällisemmäksi keskustelu meni, kun aloimme puhua unelmista ja noista aiemmin mainituista elämämme merkityksellisistä hetkistä. Oli hienoa huomata, miten samanlaisia unelmamme olivat. Haluamme kehittää itseämme ammatillisesti, matkustaa uusin maihin, oppia uutta, solmia hyviä ihmissuhteita ja olla onnellisia. Nuorten kanssa keskustellessa minua eniten puhututti nuorten vahva usko siihen, että he voivat omilla teoillaan muuttaa maailmaa. He suhtautuivat elämään hyvin optimistisesti ja toiveikkaasti, vaikka monen merkitykselliseen elämähetkeen liittyi paljon surua ja menetystä. Heidän vahva viesti oli se, että ei heidän tarvitse kasvaa aikuisiksi voidakseen kehittää maataan. He eivät halua odottaa, että muutos tulee, vaan he itse tekevät muutoksen.

Risteilyn jälkeen pääsimme tapaamaan paikallisen nuorisoverkoston vetäjiä ja nuoria. Inspiroiduin ja voimaannuin heidän tarinastaan. Nuoret tekevät tällä upeaa työtä lasten ja nuorten oikeuksien parantamiseksi. Sen lisäksi he tekevät arvokasta työtä kestävän kehityksen edistämiseksi. Olen iloinen, että voin omalta osaltani Kapuan varainkeruun kautta auttaa heitä heidän tärkeässä työssään. Nuorilta nuorille työskentelytapa toimii ja tuottaa tuloksia. Täällä nuoret ovat tarttuneet todella toimeen, alkaneet tehdä. Ihastuin nuorten rohkeuteen, sinnikkyyteen ja ahkeruuteen. Tunsin suurta myötäylpeyttä heidän teoistaan ja onnistumisistaan. Vapaaehtoistyön lisäksi useimmat nuoret käyvät samanaikaisesti koulussa ja työssä. Ja silti he haluavat tehdä työtä paremman kotimaansa puolesta. Minusta tapaamani guatemalalaiset nuoret olivat oivallinen esimerkki tahtomisen ja tekemisen voimasta.
IMG_5429

Yksi nuori aloitti esityksensä tänään sanoilla ”It’s a great pleasure to be here”. Teki mieli huutaa, heti perään, että ”Hei, me tässä etuoikeutettuja olemme, kun saamme olla vieraananne!” Tämä ensimmäinen päivä nuorten kanssa jätti jälkensä minuun. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että sain tutustua näihin upeisiin nuoriin. Nyt minäkin uskon vahvemmin, että minulla on voimaa muuttaa maailmaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top