Erityistervehdys kapuaja-siskoilleni. Enää neljä viikkoa, perjantaina 5 huhtikuuta lähdemme yhteiselle, jännälle matkallemme Guatemalaan!

Eilen illalla, lukiessani YK:n tasa-arvojärjestön UN Women naistenpäivän juhlan ohjelmaa, jonka teemana on naisiin kohdistuva väkivalta, ajatukseni lennähtivät Guatemalaan. Tyttöjen ja naisten asema siellä on todella huono. Naiset ovat jatkuvassa vaarassa joutua väkivallan uhreiksi. Yleinen käsitys on että nainen ei ole yhtä tärkeä kuin mies. TV-uutisissa ennen joulua kerrottiin mm. että Guatemalassa vallitseva rankaisemattomuuden kulttuuri ja välinpitämättömyys väkivaltarikoksia kohtaan ruokkivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. ”Guatemalan viranomaiset ovat tehottomia naisiin kohdistuvien henkirikosten tutkimisessa ja antavat siten viestin, että naisten hyväksikäyttö ja murhaaminen on sallittua”, totesi Amnestyn Guatemala-asiantuntija Sebastian Elgueta.

Haen lisää tietoa, tieto järkyttää: Naisia pahoinpidellään, raiskataan ja murhataan ja viranomaiset eivät tee mitään. Vain muutama prosentti tapauksista selvitetään. Naisten ja tyttöjen oikeuksia puolustavan Fundación Sobrevivientes– järjestö auttaa naisia vaatimaan oikeutta ja ylläpitää myös turvakotia väkivallan uhreille. Järjestön perustaja Norma Cruz on saanut kymmeniä tappouhkauksia sen vuoksi, että hän on antanut lakiapua raiskatulle tytölle.

Syitä tilanteelle on monia ja eräs suurimmista on naisten huono koulutustilanne Guatemalassa. Vain harvoja naisia on päättävillä paikoilla. Mutta toivoa on. Viime vuoden vaaleissa Guatemala sai vara-presidentiksi naisen (Roxena Baldett).

Uskoa huomiseen, naisille ja tytöille onnellisempaan elämään antaa myös Kapua. Olen iloinen että Kapuan ja sen yhteistyökumppaneiden (Taksvärkki, Kynnys ja Väestöliitto) kautta voin, vaikkakin minimaalisesti, olla tukemassa kehitystä parempaan. Nuorilla on intoa ja kykyä muuttaa maailmaa. Osa Kapuan keräyksestämme menee guatemalaiselle PAMI (Programa de Atención, Mobilización e Incidencia por la Niñez y Adolescencia) -järjestölle*, joka on perustanut 11 paikkakunnalle nuoriso¬verkostoja, joissa nuoret itse välittävät tietoa lasten ja nuorten oikeuksista muille nuorille. Nuorisoverkostoissa nuoret oppivat hakemaan tietoa ja saavat välineitä yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttumiseen. ”Nuorisoverkostossa järjestämme työpajoja esimerkiksi väkivallan torjumiseksi”, Maria Guadalupe McLaughlin Villeda, 17v.

Luonnollisesti ajatuksissani tänään ovat myös naisten ja tyttöjen asema Keski-Aasiassa ja Nepalissa, Kapua keräyksemme toiset kohdemaat. Uskon että verkostoitumista ja tiedon ja koulutuksen lisäämistä tukevan keräyksemme avulla otamme pienen askeleen eteenpäin.

Tämän kansainvälisen Naistenpäivä jaamme maailman kaikkien naisten kanssa. Jos haluat olla tukemassa kehitysmaiden naisia, auttaa konkreettisesti, niin olet tervetullut tukemaan Kapua-keräystämme, http://www.kapua.fi/kapua-guatemala/osallistujat-kapua-guatemala/

Huominen tehdään tänään! – El manana lo construimos hoy!
(Taksvärkin kampanjatunnus 2013)

*) PAMI on vuonna 1989 perustettu guatemalalainen kansalaisjärjestö. Se ajaa lasten ja nuorten oikeuksia sekä ruohonjuuritasolla että poliittisen vaikuttamistyön kautta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top