Rahavuori tavoitteena – niin lukee Kapuan pikku esitteessä. Näinhän se on, kaikkien meidän Kapuajien pitäisi tehdä oma osuutemme rahavuoren rakentamiseksi! Mietin tietysti  Kapua-hankkeeseen ryhtyessäni  tätä varainkeruun haastetta ja siitä meiltä haastattelutilanteessa myös kysyttiin.

Tarkemmin ajatellen meistä jokainen on huomaamattaan verkostoitunut koko ikänsä, vaikka se vasta viime aikoina on noussut niin muodikkaaksi termiksi.  Ajatelkaapa: Jokaiselle  on varmasti vuosien varrella haaviin ja verkkoon  tarttunut yksi jos toinenkin tuttava ja ystävä ja sukulaisiakin suurimmalla osalla on.  Jokainen on varmasti muistellut joskus jotain leikkikoulu- tai ala-astekaveriaan (varsinkin, jos heistä on tullut julkkiksia), harrastuspiiristä tuttua, kurssi- ja opiskelukavereita, vanhoja työkavereita, yhdistystuttuja, lasten koulujen ja harrastusten vanhempaintoimikuntia  tai puolison/asuinkumppanin työ- ja harrastusporukoita. Lisäksi  kaikki asumme jonkun naapurissa ja läheisten ulkoilureittien varrella on mahdollisesti  tutustunut koirien ulkoiluttajiin. Puhumattakaan toisesta nykypäivän ilmiöstä, sosiaalisesta mediasta!  Monelta verkoston jäseneltä on kysytty  jos jonkinlaista neuvoa eri asioihin ”Tiedätkö mahdollisesti ketään, joka…..?”

Siinähän sitä verkkoa sitten onkin – luulisi sieltä jonkinlaisen rahakasan saavan aikaiseksi, eikö vain.
Aion tietysti käyttää mahdollisimman paljon omaa verkostoa varojen hankkimiseksi. Olen työskennellyt koko työhistoriani ajan vammaisten apuvälineiden parissa.  Valmistanut,  myynyt,  sovittanut, esitellyt, luovuttanut ja opettanut niiden käyttöä niin vammaisille kuin heidän omaisilleen sekä terveydenhuollon työntekijöille.  Lisäksi olen toiminut erilaisissa apuvälineisiin liittyvissä yhdistyksissä ja järjestänyt alaan liittyviä koulutustilaisuuksia.  Työssäni olen nähnyt konkreettisesti, miten apuvälineillä pystytään vaikuttamaan ihmisen toimintakykyyn ja elämisen laatuun. Tässä onkin se syy miksi Kapua-hankkeessa nyt olen. Yksi avustuskohde on Kynnys Ry:n Keski-Aasiassa koordinoima hanke, jossa vahvistetaan vammaisten naisten asemaa ja tämä erityisesti lämmittää sydäntäni. Vammaiselle henkilölle apuvälineen käyttö saattaa olla se tärkeä,  avoin ikkuna ympäröivään maailmaan.  

Olen päättänyt haastaa Suomen apuvälineyrityksiä auttamaan Kapuan rahavuoren kasvattamisessa. Apuvälinealan yrityksissä on ymmärrystä minkälaisten ongelmien parissa Keski-Aasian naiset painivat ja tietävät myös apuvälineiden  ”voiman”. 

Mikä voikaan olla ilahduttavampaa kuin se, että suurimmat ovat jo lupautuneet olla mukana!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top