Meitä on kahdenlaisia, mutta meillä kaikilla on mutaa kynsien alla. Toisilla enemmän ja syvemmällä.

Sopivan hetken tullen on turvallista kiinnittää katse kynnenalusiin ja alkaa mudan kaivelu. Kun yhdistyksen kokouspöydässä kysytään talkoolaisia, kun taloyhtiön piha pitäisi saada talvikuntoon, kun vuokratila pitäisi siivota tapahtuman jälkeen… kun tarttis tehrä jotain.

Minulla ja muilla Kapuaja-naisilla on kanssa mutaa kynsien alla. Mistä se on sinne tullut? Naiset työntouhussa tärkeän asian vuoksi. Askartelemassa, neulomassa, leipomassa.. ja siinä samalla omaa kuntoa kohottamassa. Kaikki vaiva kanssasisarien ja heidän jälkikasvunsa hyväksi siellä jossain kaukana.

Luulisi, että se muta sieltä lähtisi kuntosalin jälkeen saunassa tai lenkin jälkeen suihkussa virutellessa. Mutta ei. Mutaa on vaan ja pysyy.

Vapaaehtoistyötä tekeviä naisia yhdistää aktiivisuus monella elämänsaralla. Meistä kapuajistakaan harva tekee pelkkää kapuaa. On muutakin vapaaehtoistyötä tai ylimääräistä työn ja perheen lisänä.

Minä päättelen työn ohella tehtyä muuntokoulutusta. Ei varmaan tarvitse kertoa, ettei tänä vuonna ole ollut varsin montaa vapaapäivää. Ruotsin opettaja oli huolissaan, että tuleeko minulle tosi tyhjää ensi vuonna kun olen valmis. Ei onneksi tule, saan paneutua yhä enemmän Kapuaan.

Kesäkin meni vapaaehtoistyössä. Onneksi on Kapua, johon hetkellisesti paeta, askartelemaan kortteja vaikka. Minun Kapua on ollut kivaa tekemistä. Rentoutumista.

Minun mutani on ollut Kapuaa. Kun kaveri soittaa ja kysyy piirileirin huoltotiimiin, on helppo tuijottaa kynnenalusia ja sanoa, että kun mulla on jo tää Kapua ja Guatemalan reissukin vaan vähän ennen leiriä. Pahaan aikaan, vaikka muuten kyllä kiinnostaisi…

 

Vapaaehtoistyön voima on tekijöissä ja sitä voimaa on paljon. Siksi vapaaehtoistyön kenttä on niin dynaaminen. Se muuttuu, kun vapaaehtoistyöntekijät muuttuvat. Jos vapaaehtoistyöstä alettaisiin maksaa palkkaa, sen luonne muuttuisi. Vapaaehtoistyön kenttä alkaisi voida pahoin, sen sisältö kärisisi.

Vapaaehtoistyöntekijä tahtoo mutaa kynsiensä alle. Hän ei halua laskea tunteja ja vaivaa, hän haluaa tehdä. Hän haluaa päästä tavoitteeseen ja on valmis tekemään mitä vain.

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Tahdotko liittyä keskusteluun?
Jätä kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LASKUTOIMITUS ROSKAPOSTIA VASTAAN: *