Haluan tehdä jotain, millä on merkitystä. Tämä ajatus on pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa. Kun alkukesästä näin ilmoituksen, jossa haettiin uusia Kapuajia, alkoivat palaset loksahdella kohdalleen. En tiedä, koska olin viimeksi ollut niin iloinen, kun viesti siitä, että olin valittu Kapua 2013 Guatemala -ryhmään, saapui sähköpostiini. Tästä kaikesta on jo muutama kuukausi aikaa ja todelliset haasteet ovat edessä, eivätkä ainoastaan unelmia. Nyt viimeistään on aika pohtia tavoitteeni tälle mielettömälle matkalle ja tavoitteiden kirjaamiseen minut innosti kanssa-Kapuaja Tapu. Lue Tapun tavoitteista tästä.

Varainhankinta

Meillä kaikilla Kapuajilla on oma henkilökohtainen varainhankinnan tavoite 6 666 euroa 31.5.2013 mennessä.

Olen hyvä tekemään suunnitelmia, mutta toteutuksesta en ole aina niin varma. Nyt tämäkin taito pääsee (taas) testiin. Varainhankinnan etenemistä voi seurata osallistujasivultani, jonne viitenumerollani kerättyjen rahojen tilanne päivitetään vähintään kuukausittain. Tässä vaiheessa haluan kiittää ystävääni Leenaa summan kerryttämisestä sekä Pitopalvelu Pilkettä (tulevasta) lahjoituksesta!

Tarkoituksenani on kerätä rahaa sekä yrityksiltä että yksityishenkilöiltä. Varainhankinnan perusajatuksena minulla on, että pienistä puroista kasvaa suuri joki ja lopulta jopa valtameri. Siispä kaikki saadut eurot vievät asiaa eteenpäin.

Jos haluat pistää euron tai pari tai minkä summan tahansa Kapuan tukemiseen, näet lahjoitustiedot osallistujasivultani. Mikäli sinulla on erinomaisia varainkeräysideoita, niin heitä viestillä :) (soileppi(a)hotmail.com)!

Mikäli tuntemasi yritys haluaa lähteä mukaan tukemaan Kapuaa, voit ottaa vaikka minuun yhteyttä ja mietitään, mikä olisi paras tapa juuri tälle yritykselle tukea Kapuaa.

Pyrin myös järjestämään erilaisia tapahtumia, joista saatavilla tuloilla kerrytän pottiani. Nyt tulossa:

  • Baletti-ilta: Manon-baletti Kansallisoopperassa 31.10.2012 klo 19:00. Tsekkaa tarkemmat tiedot tästä.
    Sitovat ilmoittautumiset huomiseen to 11.10. mennessä. Jotta saan liput edulliseen hintaan, tarvitsen 50 osallistujaa. Mukaan mahtuu, joten ilmoittauduthan heti!
  • Kapua-jumppapäivä Turun Hirvensalossa 10.11.2012. Tästä lisää Facebookissa myöhemmin.

Haluan vielä korostaa, että varoja kerätään hyväntekeväisyyteen, ei Kapuajien matkakulujen kattamiseen. Osallistujat maksavat itse matka- yms. kulut ja kerätyt varat menevät hyvään tarkoitukseen Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kautta. Avustuskohteista voit lukea lisää tästä.

Kunnon kohottaminen

Olen valitettavasti päästänyt itseni repsahtamaan. Aina on muka kiire, aina on muka jotain muuta tekemistä, aina on huominen. Nyt minulla on konkreettinen selkeä tavoite: huhtikuussa pitäisi jaksaa kavuta vuorelle (Tajumulco, Guatemala 4220 m)! Tätä deadlinea ei voi siirtää, vaan on tartuttava härkää sarvista. Niinpä totesin, että tähän eivät omat niksit riitä ja hommasin personal trainerin. Tapasin Emilian eilen ensimmäistä kertaa ja suunnitelmat kyllä vaikuttavat hyviltä, nyt vaan toteuttamaan. Valitettavasti alku on otettava rauhallisesti, sillä ensin pitää päästä eroon ärsyttävästä poskiontelotulehduksesta.

Vuorelle kapuaminen on minulle todellinen haaste. Olen tähän mennessä harrastanut lajeja, joiden kesto on maksimissaan tunti, puolitoista. Jos siis sohvalla makoilua ei lasketa mukaan ;). Sitä pystyn kyllä tekemään useampia tunteja ja ihan putkeen. Nyt tämä viime vuosien aikana sohvaperunaksi muuttunut ihminen muuttuu kestävyysurheilijaksi! (tai jotain sinne päin) Maratonille en edelleenkään lupaa lähteä, mutta sinne vuorelle on päästävä ilman, että henki loppuu muutaman askeleen jälkeen!

Elämänhallinta

Hei, nimeni on Soile. Olen työnarkomaani. Olen vihdoin tunnustanut tämän itselleni. Kapuan tiimoilta haluan opetella, että riittää, kun tekee parhaansa. Pitää muistaa tasapainottaa elämä niin, että siitä nauttii. Kiire vaivaa meistä useampia ja niin se on vaivannut minuakin. Tästä taudista on päästävä eroon.

Vain minä voin vaikuttaa siihen, miten minä suhtaudun asioihin, mitä päätöksiä teen ja miten käytän aikaani. Olosuhteet tietenkin vaikuttavat, mutta se on fakta, josta on turha nurista. Haluan opetella nauttimaan hetkestä, nauttimaan päätöksistäni ja niiden tuloksista. Haluan oppia ymmärtämään, mikä on tärkeää minulle ja keskittyä tekemään niitä asioita, jotka auttavat minua onnellisuuteen. Kuulostaako itsekkäältä? Minusta kuulostaa, mutta opettelen myös, että on oltava terveesti itsekäs, jotta voi tehdä hyvää muille.

Nyt ne tavoitteet on kirjoitettu ja sitä kautta oikeasti muuttuneet todeksi. Nautitaan hetkestä ja muistetaan ottaa muut huomioon!

”Every day is an exception”

Kehitimme tämän moton ystäväni kanssa jokunen vuosi sitten kuvan maisemissa ja nyt otan sen käyttöön!

1 ajatus aiheesta “Haasteita ja tavoitteita”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top